Lopputiliyhteenvetopäätöstekstikatkelma

Kun taas on aika koulun lopun odotuksen täyttymisen, niin täytynee tai pitänee kirjoittaa jonkinlainen postscriptuumi vai oliko se sittenkin nekrologi menneen ja pahasti kulahtaneen kouluvuoden muistolle, tai että juurikin siksi että muistaisi sen että oli. Kolu(Huomaa hauska kirjoitusvirhe kirj. Her. e. tul. Ik. Po. huom.).

Arvioinen siis sadon kohta kohdalta, vihannes vihannekselta, paidannappi kauluksesta. Siksipä lienee oleellista jakaa jo valmiiksi nämä eri kohdat. Ei tosin jakaa niinkuin jaetaan tulevan kesän toimenkuvassani vaan ennemminkin jakaa niinkuin matematiikassa jaetaan, tai ehkäpä sittenkin jakaa niinkuin kakku jaetaan useisiin eri palasiin, joita sitten mukavasti voi jokainen vastavalmistunut ylioppilas tarjoilla vierailleen syötäväksi sohvannurkassa, heidän taiteillen samalla kahvikupin kanssa, ettei vain kalliille sohvalle tippuisi ikävästi tätä brasilian ylänköjen tummaksi paahdettua puuviljaa eli hedelmää(Vaikka eihän kahvi ole hedelmä? Tämä olikin vain retorinen keino)

Ensimmäiseksi, muttei suinkaan viimeiseksi(Tää absurdius alkaa käydä jo sietämättömäksi), yksi perusedellytyksistä selviytymiseen hengissä ainakin hetkisen aikaa ennenkuin kuolee, eli ruoka. Taasen tämänkin asian voi jaotella kahteen eri kylpyammeeseen: koulun laitosruoka ja asunnollamme tehtailtu ns. gourmet-ruoka.

Koulun ruoka oli sitä kurjaa, teollista, mautonta, mössöistä, vanhaa, kumista, jauhoista, muovista, väritöntä yms. laitostuotettua ruoan irvikuvaa. Tosin joitakin hyvin harvoja poikkeuksia oli, mutta en niitäkään muista.

Taasen päämajassamme tuotettu... Väärin! Tarkoitin sanoa rakkaudella, hellyydellä, kultaisella kosketuksella, ammattitaidolla, tarkalla otteella, huolellisuudella, mielikuvituksella ja raivoisan maukkaalla mentaliteetilla valmistettu ruokamme oli suorastaan huulia liplattavan maistuvaa. Ja se maku, se maku oli yleensä niin eksoottisen viidakkomainen, että jopa afrikkalainen canjeerojen syöjä olisi yökkinyt innosta nähdessään, kuullessaan ja tuntiessaan tämän lilluvan ja tursuavan alacarte -ruoan monsterimaisen olemuksen.

Jotenkin teksti karkasi taas vuolain virroin kuin Amatson-joki tulvakausien aikaan intiaanin meloessa siellä kanootillaan, ja asia jäi vielä puolitiehen. Hyvitykseksi tarjoan mielikuvitusmatkan Balille kera vapaasti valitsemansa Herrasmiehen.

Luulit lukevasi tekstin rakkaudesta

Pian on kesä, ja kalasääsket. Silloin aurinko ei laske, sillä se viettää kesälomaa matikasta. Niinpä matikkaakaan ei pyydä kukaan, koska kukaan ei pyydä eli kysele.

Kuten voit tekstin rivien välistä lukea(turha yrittää oikeasti, ei siellä mitään lue), olen pari päivää kuljetellut tavaraa alas, itseäni ylös alas ja nyt kirjoitan tätä ylös. Mitä siis tahdon sanoa on, että elämä on toisinaan yhtä sinifunktiota(MAOL s.23 tms.).

Oikeasti tarkoitin alunperin sanoa, siis ennenkuin sorruin kangertelevaan kielenkäyttöön ja ylenmääräisiin(Yleisradion määräämiä, toim. huom) sanoihin, että Herrasmiesten Päämaja Alppilassa kumisee tyhjyyttään johtuen tavaroiden siirrättämisestä pois sieltä pois tieltä. Niinpä emme enää asu siellä, vaan täällä, tuolla ja muualla.

Valveutuneen lukijan mielessä toki herää kysymys, kuoleeko blogi. Valveutunut lukija voi luopua valveillaolostaan yhdessä kysymyksensä kanssa, sillä nukkuminen on erittäin suositeltavaa, ja itseensä kysymykseen vastaan, että sen saa päättää lukija itse.

Koeviikko, ilta-auringon puute ja kestoaihe

Filosofian esseihtiminen ottaa kaaliin eli pattiin eli aivoon. Niinpä on kirjoitettava välillä kevyemmistä aiheista kuten heliumpalloista, ajatuksista, Cessna 172 -koneesta tippuvista propagandistisista lentolehtisistä, Pirkka kevyt grillimakkarasta ja pääskysistä, joista ei päivääkään, sitten kun on kesä.

Klassisen esseerakenteen irvikuvan mukaisesti järjestyneesti ensimmäinen aiheehko(aiheentynkä): koeviikko. Näillä, ja ehkä jopa niillä, hyvä lukija, näkymin on alkamaisillaan kunniakkaan tai vaihtoehtoisesti vähemmän mairittelevan lukiourani viimeistä edeltävä eli toiseksi viimeinen koeviikko, jota myös löhöviikoksi tahi lusmuviikoksi kutsutaan. Sen johdosta, tai kunniaksi, korkkaan pöydällä lojuvan tyhjän Dr. Pepper -pullon. Haju tyrmää, joten korkki kiinni. Ei juonipaljastuksia tästä koeviikosta tämän enempää tällä kertaa tässä.

Ilta-auringon puute on toinen asia, joka on tosiasia. Vika ei toki ole auringon, en tahdo sitä iloista pallukkaa syytellä mistään. Vika on pilvipeitteen liikuudessa, vai olisiko oikeammin sanoa liiallisuudessa. Ehkä nyt liioittelen asiaa kuitenkin, voihan vika olla vain itsessänsä minussansa. Olisiko ilta-auringon puute sittenkin vain kuvainnollista? Ja jos on, niin mistä löytää ilta-aurinko?

Kestävistä kestävin aihe tässä nettipäiväkirjojen irvikuvassa, ajatusten kinttupoluilla, verbaalisuuden räntäsateessa eli blogissamme on tytöt, mikä suuresti kiehtoo satunnaisten lukijoiden mieliä. (Kenties se olet sinä, naapurin koiramummo?) Sikälipä täkäli toki olisi hyvä jatkaa vielä aikaisemmin aloitettua käsittelyä. Mutta koska aiheen käsittely karkaa helposti sovinistiseksi, hellyyttäväksi, naurettavaksi, turhaksi tai tunteelliseksi, niin pahemmanlaatuisen makuhermojen kiduttamisen välttämiseksi jättänen tämän kirjoittamisen joko fiktiivisiin teksteihin tai heinäseiväs.

(Ehkä sittenkin ensi numerossa artikkeli aiheesta Tytöt ja opiskelu seitsemästä ja puolesta eri näkökulmasta)

Vielä kaupallinen tiedote: Osta hyvään kotiin kiva, uskollinen ja karvaton kevytmoottoripyörä. Löydät sen tästä!.

Voittiko Suomi tahallaan?

Nyt se on vihdoinkin totta! Suomen leijonaparat, tai oikeammin entiset leijonaparat, nykyiset leijonaeiparat, ovat vihdoin voittaneet maailmanmestaruuden! Voi tätä riemun määrää, voi laatua sen!

Suomen maajoukkuejääkiekkohistorian toisen voitetun finaalin jälkeen herrasmiehien toimittaja, eli minä itse henk.koht, jalkautui kansan pariin Oulussa kyselemään, miltä voitto maistui.



Jari ja Joonas, kiekkofanit Rotuaarilla

"Finaali katsottiin rantasaunassa ja uskoa riitti, vaikka Ruotsi saikin ensimmäisen maalin, pitäähän se vastustajillekin antaa jotakin, etteivät itsemurhaa tekisi" , sanoivat hurmioituneet fanit Jari ja Joonas, kun tiedustelin heiltä, missä finaali oli katsottu ja mitkä olivat fiilikset.

Ainoa asia, joka Jaria ja Joonasta jäi harmittamaan, oli Suomen murskavoitto, he nimittäin olivat veikanneet toisenlaista tulosta: " Se jäi *******maan, että tulosveto meni pieleen." Iltaa aiottiin jatkaa juhlimisen merkeissä: " "Vaimokkeille ei kerrota, missä ollaan oltu. Huomenna ollaan sairaslomalla, töihin ei lähdetä!"


Matias ja Jukka, tämäviiään-miehet
Kiekkofaneja löytyi myös Oulun Lyseon nurkilta (eli se lukio missä kämppislajitoverini ja tämän sivuston kaksi muuta ylläpitäjää opiskelevat, tai no, "opiskelevat). Matias ja Jukka olivat ilmoittivat ensimmäisen ajatuksen olleen "tämä viiään" kun peli alkoi. Vaikka Ruotsi pelin ensimmäisen maalin tekikin:"Tämä viiän siitä huolimatta" Illan juhlintaan saatetaan kuulema käyttää muutama olut, ja huominen työpäivä ei poikien mielessä painanut. "Huomenna on vapaapäivä, vaikka väkisin!"



Kiekkofani Fratellissa
Kolmas haastateltava löytyi pitseria Fratellista. Tiedustelin herralta, missä finaali oli seurattu ja sain vastaukseksi tovin miettimisen jälkeen, että "No baarissa."
Uskoa ei ollut meinannut riittää Suomen voittoon, vielä kolmannessa erässä, kun taululla olivat lukemat 5-1, oli päällimäisenä ajatus" Ei tästä tuu mittään". Päällimäiseksi tuntemukseksi jäi kuitenkin hyvä maku suuhun (oliko kyseessä kebab? Siis hyvän maun suuhuntuojana? Sitä en saanut selville useista yrityksistäni huolimatta.)



Näin on Suomi siis maailman paras maa jääkiekossa. Kansan tuntemukset asiasta kuulitte siinä. Loppuun vielä onnittelukuvia Suomen leijonille, jotka luultavasti odottavat vallan malttamattomana, milloin Herrasmiehet uutisoi voitosta. No, nyt on Leijonien 16 vuoden piina päättynyt, sillä tässä se on; Herrasmiesten reportaasi!


Onnitteluhyppy, joka otettiin luottavaisesti jo viikko sitten. Olimmehan varmoja Leijonien voitosta!












Onnittelukuva, joka otettiin tänään. Voittoon uskottiin kuitenkin jo viime viikolla, kuten ylempänä oleva kuva kertoo.

Suoraan ytimeen: Tytöt ja hän

Etsi kuvasta aurinko

Samaan aikaan, kun ryven tekemättömissä koulutehtävissä kuumehoureisena, paistaa ulkona aurinko ja kutsuu ulos pelaamaan muun muassa jalkapalloa ja muita hienoja toisistaan poikkeavia lajeja, joissa päätarkoituksena on useasti voittaa toinen, vaikkakin ehkä syvin olemus on sittenkin nauttia sosiaalisesta yhdessätekemisen tunteesta puettuna ryhmämuotoiseen onnistumiseen.

Siksi, tai ehkäpä siitä huolimatta, kirjoitan ensimmäisen syvää- taikka pintaaluotaavan artikkelin aiheesta tytöt, josta lukijat ylivoimaisesti eniten halusivat lukea tekstejä ajatusten vapaana virtaavasta Niilistämme, joka toisinaan kuljettaa hyvää maata joen suistoalueelle, jolle toiset voivat kylvää kenties jotain yleishyödyllistä tai sitten ei.

Kyseessä ei liene tyhjentävä vastaus aiheeseen vaan pikemminkin yksi näkökulma niin moniselitteiseen asiaan. Siksipä aiheesta jatkaminen on mahdollista suurissa määrin tulevaisuudessakin, vaikkakin voi aiheuttaa kummastusta, että onkos mahd. kirjoittajilla jokin motiivi.

Tytöt tykkää, kun laittaa kuvia kukista

Tytöt ovat joitain, jotka toisaalta kaikessa olevaisuudessaan vastaansanomattomasti tavallisen miespuolisen henkilön näkökulmasta eivät, vaikkakin epäämättä myös kyllä, voivat tai ainakin ovat kykeneviä, ilman jokapäiväistä arkista elämän tuomaa vastustusta, liittyen myöskin aikaisempiin ja luultavasti myöhempiinkin arkikokemuksiin, tavallisissa, toisistaan poikkeamattomissa olosuhteissa, kuin myöskin epätavallisissa, abstrakteimmissakin tapauksissa, aiheuttamaan liiallisia, jopa hallitsemattomia toimintoja, joiden haitan määrän mittaaminen nykyaikaisillakaan tietolaitteistoilla on osoittautuva mahdottomaksi, mutta toisaalta ihmissilmän tarkan seurannan alaisena ilmenevät näkyviksi, tai ainakin muodostavat mielikuvan, josta voi tietyn kokemuksen myötä, ehkä jopa ilman, tehdä johtopäätöksiä, mitkä tietyissä tapauksissa aiheuttavat jopa haittaa, mutta mahdollisuus huvittumisen määrään on myös olemassa oleva ja näin muodoin peräti elämää rikastuttava asia, tietyissä rajoissa pidettyinä.

Pojat tykkää, kun laittaa kuvia makkaroista

Toisaalta voidaan erottaa eritasoista suhtautumista tyttöihin sekä heidän itsensä, että vastakkaisten sukupuolen edustajien joukossa, mikä toisaalta kertoo, että toiset syövät aamuisin ruisleipää, toisten pitäessä enemmän paahtoleivästä, mutta myöskin moninaisista piirteistä ihmisluonnon osissa, jolloin voi olla monenmoiset jopa taistelutilanteet lähellä, mutta kenties epätoivottavia, sillä voivat ne aiheuttaa monenmoisia ikäviä tunnekuohuja, jotka toisinaan voivat olla piristäviä, mutta myöskin tuhoavia, vaikkakin kaikkinensa elämään kuuluvia.

Loppujen lopuksi vastaus ei ole tyhjentävä, vaikka sisältääkin symboliikkaa sekä vaikeatajuista, hallintotekstin tyyppistä rakennetta.

Ammatinvalinnan hempeys

Kun lukiolaitokseen tutustuminen alkaa omalta kohdalta lähestyä uhkaavasti loppupuoltaan, niin toisinaan ajatukset liukuvat Mars-patukoista pyörän avaimen heikkotekoisuuden kautta mahdollisesti tulevaan nk. työuraan. Sehän taasen kasvaa ongelmaksi, josta ei löydä loppua, koska nykymaailmassa ei enää olekaan sillä tavalla selkeää valinnanvapautta, että saa valita alkaisiko sitä joko puusepäksi taikka sitten maanviljelijäksi. Ratkaisun löytämiseksi olen kerännyt vain ehdottoman parhaat, ylevimmät, mehevimmät ja hempeimmät hommat, ja sain aikaan kolme mahdollista vaihtoehtoa, joista valita.

Sorsamestari
Toimenkuvaan kuuluu levittää aamulla punainen matto, jota pitkin johdattelee viisi sorsaa suihkulähteelle, ja luonnollisesti sitten illalla pois.

Kattivaaran margariinitehtaan liukuhihnatyöntekijä
Maailman paras homma, ei tarvitse osata mitään, kääntelee vaan yhtä vipua päivän ja siinä se on.

Kansanedustaja
Ei tarvitse tässäkään hommassa mitään tietää, ei tarvi lukea lehtiä, ei seurata maailman menoa, kunhan vain vähän lausuu kriittisiä mielipiteitä maahanmuuttajista ja EU:sta. Ja sitten nostaa varsin kohtuullista palkkaa.

Tässäpä pieni kokoelma töitä, joista nyt pitäisi sitten osata valita. Pitää varmaan kehittää kolmipuolinen kolikko, että voi lanttia nakkaamalla päättää mitäs sitä alkaisi loppuelämän puuhailemaan.