Kesädekkari - osa 10, kurja loppu ja papukaijamerkki?

Enimmän, sankkaakin sankanpuolehkoisemman, synkemmän, tummemman, myrkyllisemmän, paksumman ja savuttomankaltaisemattomamman savun hälvettyä nousi yksi pää ylös metsän kätkössä Sipulijärven nyt kovin mustuneella ja autioituneella rantametsiköllä. Linnut liplattivat ja kalat puikkelehtivat kaislikonruokojen väleissä vihellellen Mozartin 42. sinfoniaa. Olisi ollut kaunis kesäpäivän ilta, jos sitä ei olisi pilannut tämä kurjaksi muuttunut maisema, josta puuttuivat kaikki kauniin piirteet – mitä ne sitten ovatkaan.

Nouseva pääkin oli kaiken irvokkuuden maksimoimiseksi kuolevan rikosylikomisario Cajanderin pää – tosin pian entisen rikosylikomisarion, sillä eivät voi kuolleet tuota virkaa kovin suurella tehokkuudella hoitaa, vaikka tietyt irvileuat sanoisivat, että ei mikään muuttuisi siltikään siitä, ei Kyllikki Saaren murha jäisi sen enempää selviämättä.

Näki Cajander kuitenkin, että tehtävä oli suoritettu, ikävillä seurauksilla vain. Siellä makasi oikosenaan hiiltyneiden mäntyjen katveissa niin Jurgenia, Selinaa, Perttiä kuin Petteriäkin. Cajander harmitteli mielessään näitä nykyrikollisia, joilla oli räjähteitä mukanaan kaikkialla, menivät he sitten maitokauppaan tai pankkiryöstölle. Vanhan koulukunnan poliisina hän ei voinut sulattaa tällaista, mutta toisaalta eipä hänen tarvinnut enää juuri mitään sulatellakaan, sillä pian kävisi lähinnä niin, että hänen oma ruumiinsa alkaisi sulaa. Cajander huokaisi vielä viimeisen kerran, ja hänen päänsä vaipui kuolleena maahan – tosin kuolivat siinä samalla myös muutkin Cajanderin kehon osat, mutta toisaalta ne eivät vaipuneet minnekään, sillä ne olivat jo maassa.

Toisaalla, toiseen aikaan, satoi. Eelis-Veikko Louhivaara katseli mitäännäkemättömin, vaikkakaan ei mitäänsanomattomin – nimittäin sen verran syvät, moni-ilmeiset ja viisaat ne olivat – silmin ikkunasta, johon sade ropisi suurin ja välillä pienemmin pisaroin. Tarkkaavainen katselija olisi huomannut kosteuden hiipivän hänen silmistään alaspäin poskea raiteenaan käyttäen ja matkaten niin pitkään, että ne paidankin kastella saattoivat.

Oli kulunut jo useita hetkiä siitä hetkestä, kun Eelis-Veikolle olivat tulleet kurin ja järjestyksen erikoisasiamiehet kertomaan tapahtuneesta. Tosin hänelle kerrottiin, että muiden kuin rikosylikomisario Cajanderin eloonjääminen olisi varsin todennäköistä. Kuitenkin, kuolleita olivat sekä hänen poikansa että poikansa läheinen esimies. Kyllä se sellainen vetää matalaksi jopa 58-vuotiaan matematiikan lehtorin mielen.

Sitten Eelis-Veikko heräsi, ja untahan se kaikki olikin ollut. Simo oli juuri saanut omeletin paistettua ja hymyillen Eelis-Veikko havaitsi sen olevan kulmikkaan muotoinen, Simon bravuuri jo vuosien takaa.