Ylioppilaan eväät ja muurahaiset

Ajattelin, ettäs jos kirjoittaisi hiukan tajunnanvirtaiseen tyyliin nimittäin ylioppilaudesta, koska aihe on ajankohtainen johtuen hyvin pitkälti itseni kyseinomaisesta olemustilasta eli ylioppilaudesta.

Ylioppilaus tuntuu näin ensituntumalta vallan sykähdyttämättömältä sillä onhan totuus se, että ei se ylioppilaus vaan sen mukanaan tuomat velvollisuudet kuten syöminen sekä ns. palavat tunteet. Nämä palavat tunteet eivät tosin liity minuun millään muotoa, ei ensinkään, vaikka pahainen lukija näin saattoi hetken ajan ajatella ilman paikkaansapitäviä ja vahvasti perusteltuja veden- ja tulenpitäviä argumentteja. Asiahan vain on nimittäin sillä tavalla, että en myönnä enkä kiellä, pikemminkin päinvastoin, mukaillen erästä tunnettua henkilöä, joka myös korkeaan virkaan pyrkii.

Toisekseen äidinkielen arvosanan viekkaus ja korrelaatio kielitaitoon on kyseenalainen. En tokikaan väitä mitään, enkä ainakaan kiistä tai ehdota, sillä onhan niin, että kypsyys ei liene päinvastainen asia leikkimiselle, eivätkä ne sulje pois toisiaan, puhuttiinpa sitten kielestä tai arkielämän pienistä ilonaiheista. Tahdon vain sanoa, että ei kannattane, tai jos kannattaneekin, niin ei ole pakollista noudattaa kaikessa ministeriön ehdotuksia, niin opetus- kuin valtiovarain-sellaisenkaan. Kaikella tällä viittaamisella johdatan tekstin johtoidean kapean ja keinuvan aasinsillan kautta siihen, että taidokas kielen rikkominen kenties ei herätä pelkästään positiivisia tunteita.

Vielä palatakseni asiaan, josta tietysti lukijat haluavat lukea, eli palavat tunteet. Sortumalla jälleen kirjoittamaan tästä, tarkoittaa, että tekstini on kovin populistinen, aivan kuin juusto porkkanaraasteessa. Edelläolevan vertauksen absoluuttisen surkeuden johdattamana voin siis siirtyä asiaan eli hehkuviin tunteisiin. Nimittäin näillähän yleensä käsitetään olevan kohde, eli ns. henkilö-joka-jääköön-nimeämättä. Teknisesti tarkastellen, vaikkakaan asiassa hyvin vähän nyt varsinaisesti tarkalleen ottaen, tai vaikka ottamattakin, ei teknisiä piirteitä ole, niin sanotaanpas nyt kuitenkin, että asiaahan voi tarkastella teknisesti silmänliikkeillä. Niiden suhde absoluuttiseen heilumiskertoimeen määrittää tarkalleen asteen henkilön emotionaalisesti värittyneestä tilasta.

Mainitsisin vielä ainakin sen, että enpäs mainitsekaan, vaan sanon vain, että olisi takuulla parempi jopa olla julkaisematta tätä tekstiä, sillä järjen hivenenkään löytyminen kyseisestä tekstistä on, jos ei mahdoton, niin ainakin mahdottoman vaikea tehtävä. Olkoon tämä nyt kuitenkin esimerkkinä tällaisen nykyaikaisen postmodernin tekstin naurettavuudesta.