Kesädekkari - osa 4

Eelis-Veikko tunsi silmäluomiensa painavan ainakin kahden suurehkon norsun ja yhden alemman keskiluokan täyteentankatun matkustajattoman auton yhteispainon verran. Jokin myös jyskytti hänen takaraivossaan niin, että seppien maailmanmestarikin olisi ollut kateellinen sellaisesta takomisesta. Eelis-Veikko sai kuitenkin väännettyä silmäluomiaan sen verran raolleen, että pystyi kieppuvan sumun seasta erottamaan ihmisiä, letkuja, valkoista ja sänkyjä. Matematiikanopettajan vääjäämättömän loogisella päättelykyvyllään hän pystyi salamannopeasti osoittamaan itselleen todistetuksi, että oli jostakin syystä sairaalassa - ja nimenomaan itse potilaan asemassa.

Eelis-Veikko ei kuitenkaan jaksanut pitää silmiään kauempaa auki; hänestä tuntui, että niiden raottamiseen olisi tarvittu vähintään kaksi rautakankea ja keskisuuren kylän verran voimaa vääntämään. Kaikkien elämänsä aikana väännettyjen funktioiden ansiosta hän onneksi pystyi käyttämään aivokoneistoaan vielä varsin kohtuullisella osalla ominaistehostaan. Eelis-Veikko näin pyrki lähtemään matemaatikkotyyliin aivan alusta johdonmukaisesti liikkeelle. Mitä hän oli tehnyt? Miksi hän oli joutunut sairaalaan? Mitä oli tapahtunut?

Samassa hän muistikin, että Simo oli tullut kylään silloin joskus. Missä Simo nyt oli? Silloin Eelis-Veikolla välähti kuin sytkärin liekki ammattikoululaisen käsien suojassa - tämä kaikki oli Simon ansiota, tai syytä, miten asian nyt halusi ilmaista. Eelis-Veikon mieliin palautui yhtäkkiä kova pamahduksen ääni - kuin tuhat paperipussia olisi pamahtanut korvan juuressa yhtäaikaa - ja myöskin Simon omituinen parahdus. Jokin Simon työhön liittyvä asia oli aiheuttanut tämän kaiken, kävi Eelis-Veikon mielessä ennenkuin hän vaipui takaisin uneen.

Kesädekkari - osa 3

Selina Pääkkö ei ehkä ollut niitä kilteimpiä tyttöjä kouluaikoinaan, ainakaan opettajilta kysyttäessä. Suurehko ääni ja villi luonne saivat hänen opettajansa tuntemaan toisinaan jopa kauhuun verrattavia tunteita - Selina ei sopinut ollenkaan siihen kilttien tyttöopilasten muottiin, joka perinteisten naisopettajien mielessä välkkyi ihanneoppilaana ja ainoana tavoiteltavan arvoisena asiana oppilaidensa ohjaamisessa tiettyyn suuntaan. Selinan roisi ja poikamainen käytös veti luonnollisesti kaveripiiriä jo varhaisessa vaiheessa poikien pariin. Prinsessaleikit ja ylipäänsä hempeä tunteilu kuten rakkaus oli hänet tuntevien mielestä jotain, jota ei koskaan voisi liittää Selinaan.

Kuitenkin nyt Selinan vartuttua jo reilusti päälle kahdenkymmenen - tarkkaa ikää ei moni tiennytkään, sillä huolimatta Selinan tietyistä maskuliinisista piirteistä oli hän kuitenkin nainen, eikä näin ollen ollenkaan sovelias kohde iän kysymiselle - seisoskeli hän Helsingin päärautatieasemalla ja odotteli jotain. Eräs baskeripäinen mies vilkaisi ohikävellessään Selinaa ja huomasi nykäisevänsä katseensa takaisin eteenpäin vasta muutaman sekunnin kuluttua lähes törmättyään kahteen lastensa kanssa kulkevaan somalinaiseen. Selinan ulkoisessa habituksessa ja hänen silmissään välkkyvässä ilmiselvässä rakkauden palossa oli sellaista ristiriitaa, että mies mietti vielä astuessaan K-lähijunaan tätä merkillistä, paradoksaalista elämän ainaista yllättävyyttä. Kenties sen vuoksi hän oli itse kiinnostunut valokuvauksesta yhä uudestaan ja uudestaan tavoitellen aina vain jotain uutta ja ihmeellistä kuviensa vangittavaksi.

Selina katsahti kelloaan hiukan jo ärtyneenä, Jurgenin lento oli saapunut maahan jo kaksi tuntia sitten - missä ihmeessä hän vielä kuppasi?

Kesädekkari - osa 2

Eelis-Veikko Louhivaara siemaili tervaa muistuttavaa kahviaan takapihan terassillaan nautinnollinen ilme kasvoillaan. 58-vuotiaana matematiikan lehtorina Eelis-Veikko nautti jo neljännelle vuosikymmenelle venyneen opettajanuransa rutiiniksi muuttuneesta kahden kuukauden kesälomasta. Kaihoisa katse hänen silmissään kertoi ajasta, jolloin hän itse oli oppilaidensa ikäinen pojankloppi. Silloin kesät olivat olleet jotain aivan toista - pitkät kuumat päivät paiskittiin töitä ja illat kuluivat suurimmaksi osaksi lempiharrastuksen, kalastuksen, parissa. Mutta olihan kesällä kyllä muutakin ollut.

Eelis-Veikko ei kuitenkaan jaksanut enää muistella kymmenien vuosien takaisia ihastuksiaan, vaan palasi arkitodellisuuteen kuullessaan ruohonleikkurin käynnistyvän naapurissa. Samalla hän muisti poikansa Simon aikoneen tulla käväisemään tänään. Miettiväinen ajatus käväisi Eelis-Veikon pääkopassa, oliko tälle vierailulle jälleen samantapainen syy kuin niin monille edellisillekin - Simo kaipasi matemaatikkoisänsä apua kinkkiseksi muuttuneeseen rikosjuttuun. Eihän Simo kovin helposti lähtisi ajelemaan parinsadan kilometrin matkaa kesken kiireisen työviikon.

Eelis-Veikon katse jumittui tuijottamaan naapurin isännän ruohonleikkausta, kunnes hän kuuli kadulta renkaiden ulinaa ja pystyi täten arvaamaan poikansa hyvin todennäköisesti saapuneen. Rikospoliisi-Simo ei ollut tunnettu työpaikkansa rauhallisimpien kuljettajien joukosta. Kollegat olivatkin saaneet varoitella häntä odottavista ratsioista tien päällä toistuvasti.

Nyt Simo tormasi sisään taloon sellaisella vauhdilla, että juuri terassilta sisään asteleva Eelis-Veikko hämmästeli poikansa vauhtia. Simon silmissä näytti suorastaan kiehuvan - tuo tuttu katse, jossa oli innostusta, tiettyä surumielistä vakavuutta ja raivoisaa taistelunhalua. Jotain vakavaa oli jälleen tapahtunut.

Eelis-Veikko Louhivaara ja kulmikas omeletti

Kaikissa itseään kunnioittavissa medioissa sun muissa maissa vierahissa, eikun siis tarkoitin sanoa, että vaikkapa lehdissä on tapana julkaista kesädekkareita. Niinpä ei Herrasmiehetkään voi jäädä pekkaa pahemmaksi, vaikka liekö se pekkakaan niin paha. Eli luvassa siis veret hyytävää jännitystä, silmiä pyörittävää toimintaa, polttavan kuumaa kesää, hampaita kalisuttavaa pelkoa ja pieniä harmaita aivosoluja kutkuttelevaa ajatuspähkinää purtavaksi, mutta varo, ettei hammas vain katkea!

Eelis-Veikko Louhivaara ja kulmikas omeletti - Osa 1

Trondheimissa satoi. Aina siellä satoi. Nytkin kesäkuussa, vaikka naapurimaat olivat nauttineet suorastaan hyllyvästä kuumuudesta, niin Trondheimissa satoi.

Jurgen Sandstrom, minikaivurin kokoinen rakennusyrityksen liiketoimintaosaston erikoisasiantuntija, kuten hänen henkilökortissaan luki, tuijotteli katkerasti pilviä, jotka tylsänharmaina lojuivat taivaalla. Jurgen pohti hetken aikaa oliko pilvien väri ennemmin hiiren vaiko rotan värinen, mutta siirsi sitten ajatuksensa tulevaan työkomennukseensa. Toisaalta Helsingin ajattelu piristi häntä johtuen siellä todennäköisesti odottavasta lämmöstä, vaikka Jurgen olikin pohjoismaalainen viikinkien perillinen, jonka ihonväri oli niin vaalea, että hänen olisi helposti kuvitellut olevan kuollut, mutta ei. Elossa Jurgen vielä oli.

Jurgen havahtui ajatuksistaan ja katsahti hiukan ympärilleen. Tosin tätä katsahdusta ei pystynyt kukaan huomaamaan, sillä Jurgen oli ammattimiehen tavoin asetellut nenälleen mittatilauksena teetetyt aurinkolasit. Trondheimin kaduilla ei kuitenkaan näkynyt juurikaan liikennettä. Tosin erään vanhan rouva Sonnerin raihnainen ja kulunut kissa juoksenteli kadulla etsien puolisokeiden silmiensä näkökenttään jotain hiireksi kelpaavaa.

Kuulumisia

Hei vaan kaikki lukijat, tuntemattomat, suurriistanmetsästäjät, ministeritason henkilöt ja muutkin kaduntallaajat. Kuinkas on kesän alun aloitus sujunut? No, kerronpas hiukan omastani.

Tänäaamuna heräsin. Eilen taasen tapasin Tarzanin kenkäkaupassa. Kertoi, että Jane tarttis kenkiä, mutta ei tiennyt oikeaa kokoa, eikä Jane vastannut puhelimeen, kun siellä viidakossa on vähän huonosti kenttää, niin ei voinut ostaa, joten lähdettiin sitten juomaan kupposet kahvia. No, mentiin siitä yhteen gambialaisen sotaveteraanin pitämään kahvilaan. Siellä Tarzan sitte kerto, että oli tavannu Mustanaamion Afrikan Supersankareiden ja Viidakkohirmujen Liiton (ASVL) kevätkokouksessa. Mustiksella oli ollu taas hyviä juttuja kerrottavana, oli kuulemma Singh-merirosvot ollu taas aktiivisina. Oli Mustis näyttänykki Tarzanille muutamia haavoja, jotka oli tullu ku yks merirosvo oli huitonu puukolla aika pahasti. Loppujen lopuksi se oli kuitenki jääny pääkallon kuva leuassaan sinne aluksen kannelle makaamaan. Siis se merirosvo, ei Mustis.

Pohdittiin myös pikkasen Aku Ankan huonoa tuuria. Tarzan sano, että sitä tekis välillä mieli käyvä vähän auttamassa, mutta eihän nuo Egmontin tyypit lupaa vieraitten sankarien kävellä noin vaan omiin sarjakuviinsa, nii että aikomukseksi se on vaan jääny.

Ku oltiin jonku aikaa siellä jo istuskeltu, niin yhtäkkiä alko valtava ammuskelu siellä kahvilassa. Mehän kaadettiin heti pöytä ja hypättiin sen taakse suojaan, ja sieltä sitte huomattiin, että Tex ja Carsonhan ne oliki vaan hoitelemassa tilannetta. Loppuilta meniki katellessa ku Tex käytti omia kuulustelumetodejaan tiettyihin tyyppeihin.

Kohtapuoliin pitäis lähtiä Jyrkin kans tapaamiseen. Varmaanki juorutaan pikkasen Timosta ja Marista. Kuulemiin.

Kuvakatsaus, muttei poliisin ratsaus

Haluatko harvinaista herkkua? Enkä tarkoita nyt mitään öljysheikkitasoista kuten kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita ynnä muuta sellaista, vaan ihan Belgialaisen Lintutieteilijän eli Ornitologin Gastronomisen Innoittajan eli kansanomaisemmin BLOGImme tasolla harvinaista herkkua - nimittäin ennen julkaisematonta kuvamateriaalia aiheesta kesä. Syynä varmasti erikoiselta tuntuvaan aihevalintaan on se, että kesäajan käyttöön siirtymisestä Suomessa on kulunut tasan 30 vuotta, jos epäluotettavahko tietolähteeni pitää paikkaansa(vasen keskirivi, 13. penkkirivi edestä, kolmas paikka oikealta).

Toinen epämääräisen oloinen syyni (muttei syyhyni) on tämä asia, jota KurSan kautta sivistyneisyytensä perustan rakentaneet tuskin edes tietävät, eli juuri vietetty liian oppineiden päähinemuodin tasapäistämisjuhla. Ilman muuta (koska en ole lehmä) kyseisen asian vietto on ihan hyväksyttävä syy olla pelaamatta sitäkin aikaa jalkapalloa, ja lienee mahdollista, että allekirjoittanutkin tällaisen tullee tekemään puolen vuoden kuluttua. Mutta lankeamatta nyt liialliseen monisanaisuuteen ja turhaan kiertelyyn tahdon onnitella kaikkia Suomen valtakunnan ylioppilaita parhaan kykyni mukaan: Onnea sinä, te ja he!

Kesä on olosuhde, ja en tarkoita tällä suhdetta Valion Olo-ruoansulatusjogurttiin, vaan sellaista abstraktia asiaa, jota en osaa sanoin selittää, mutta uskoisin, että normaali ja ns. täysijärkinen ihminen(tosin lienevätköhän niin tämän blogin lukijat kuin kirjoittajatkaan sellaisia) ymmärtää mitä tarkoitan.

 Ehdottomasti perinteiseen suomalaiseen ja bulgarialaiseen kesänviettoon kuuluu curlingin pelaaminen. Kuten sanonta kuuluu: jokainen voi olla oman elämänsä Uusis!

 Elämä ilman ruokaa on yksinkertaisesti ruoatonta elämää. Niinpä ilta-auringon höystämä puolukka-punaviinimarjasoppa kermavaahdolla kuorrutettuna kuuluu jokaisen raavaan raksamiehen arkiin ja unelmiin - niin kesällä kuin keskikesälläkin.

 Tahtoisin myös sanoa, että kesästä kuuluu nauttia, mutta enhän voi toki sanoa sitä kaikille lukijoillemme, joten joudun kirjoittamaan sen tähän: kesästä kuuluu nauttia. Siksipä nosta välillä katseesi pois tietokoneen ruudulta, aukaise sälekaihdin ja löydä sisäinen reumasi.

 Jos et kuitenkaan löydä ulkomaiseman tuijottelusta mitään sen suurempaa ja mahtavampaa elämystä, niin voit aina tuijotella varpaitakin. Nähdäksesi varpaat sinun ei tarvitse riisua sukkia, riittää kun käännät katseesi viereiseen kuvaan. Erään tuntemani atleettisen henkilön mukaan varpaat ovat kauniimmat kesällä kuin talvella, siksi nauti siis kesällä varpaistasi!

 Varpaista saankin sopivan aasinsillan, jonka avulla siirryn varpaita vahvistavaan touhuun eli jalkapalloon, joka on kesänviettoa parhaimmasta päästä, sieltä perinteisten grillaamisten, saunomisten ja elefanttibongausten seasta.








Kesä voi olla yksinäisten cowboyiden ratsastamista kohti auringonlaskua, tai sitten kahden ihmisen silhuetteja auringonlaskua vasten.