Kesädekkari - osa 2

Eelis-Veikko Louhivaara siemaili tervaa muistuttavaa kahviaan takapihan terassillaan nautinnollinen ilme kasvoillaan. 58-vuotiaana matematiikan lehtorina Eelis-Veikko nautti jo neljännelle vuosikymmenelle venyneen opettajanuransa rutiiniksi muuttuneesta kahden kuukauden kesälomasta. Kaihoisa katse hänen silmissään kertoi ajasta, jolloin hän itse oli oppilaidensa ikäinen pojankloppi. Silloin kesät olivat olleet jotain aivan toista - pitkät kuumat päivät paiskittiin töitä ja illat kuluivat suurimmaksi osaksi lempiharrastuksen, kalastuksen, parissa. Mutta olihan kesällä kyllä muutakin ollut.

Eelis-Veikko ei kuitenkaan jaksanut enää muistella kymmenien vuosien takaisia ihastuksiaan, vaan palasi arkitodellisuuteen kuullessaan ruohonleikkurin käynnistyvän naapurissa. Samalla hän muisti poikansa Simon aikoneen tulla käväisemään tänään. Miettiväinen ajatus käväisi Eelis-Veikon pääkopassa, oliko tälle vierailulle jälleen samantapainen syy kuin niin monille edellisillekin - Simo kaipasi matemaatikkoisänsä apua kinkkiseksi muuttuneeseen rikosjuttuun. Eihän Simo kovin helposti lähtisi ajelemaan parinsadan kilometrin matkaa kesken kiireisen työviikon.

Eelis-Veikon katse jumittui tuijottamaan naapurin isännän ruohonleikkausta, kunnes hän kuuli kadulta renkaiden ulinaa ja pystyi täten arvaamaan poikansa hyvin todennäköisesti saapuneen. Rikospoliisi-Simo ei ollut tunnettu työpaikkansa rauhallisimpien kuljettajien joukosta. Kollegat olivatkin saaneet varoitella häntä odottavista ratsioista tien päällä toistuvasti.

Nyt Simo tormasi sisään taloon sellaisella vauhdilla, että juuri terassilta sisään asteleva Eelis-Veikko hämmästeli poikansa vauhtia. Simon silmissä näytti suorastaan kiehuvan - tuo tuttu katse, jossa oli innostusta, tiettyä surumielistä vakavuutta ja raivoisaa taistelunhalua. Jotain vakavaa oli jälleen tapahtunut.