Kuin kukkaketo niityllä - 4

Unelma jäi katselemaan ikkunasta ajatuksiinsa vaipuneena. Jokin lintu lensi ohi ikkunan, Unelman katse jäi seuraamaan sen kiitämistä halki taivaan. Jokin muisto oli liikahtanut hänen sisimmässään. Jokin joka ei ollut niin miellyttävä, mutta oliko se kuitenkaan surkeakaan? Oliko se mikään niin tukahduttava kuin kynttilänsammutin?
Unelma havahtui kuullessaan lähestyvien askelten ääniä käytävältä. Hän kohensi nopeasti ryhtiään odottaen kävelijän olevan ylihoitaja, mutta kääntyessään katsomaan kohti askelten ääniä hänen henkensä lähes salpaantui. Oliko se, ei kai se, voiko.. Mutta kävelijän lähestyessä paljastui hän täysin tuntemattomaksi, kenties tämä oli odotettu vieras jollekin potilaalle. Pekan kuva Unelman silmissä haalistui hiljalleen, ja hän keskittyi katsomaan kävelijää.
Kyseessä oli noin kolmekymppinen mies, mustat, hiukan sekaiset hiukset ja parransänki. Musta nahkatakki ja muodikkaat farkut. Ei varmastikaan mikään unelmavävypoika, eikä länsimaisten ihanteiden mukaan erityisen komeakaan, mutta jotain tiettyä miehekkyyttä hänessä oli.
Mies käveli rytmikkään nopeasti pitkin käytävää. Hän katsahti nopeasti Unelmaa, mutta siirsi taas nopeasti katseensa eteenpäin kohti käytävän päätä. Unelma näki miehen määrätietoisen, mutta silti karulla tavalla lempeähkön katseen.
Unelman ajatus harhaili kauas ajassa ja paikassa, Lappiin ja lapsuuteen. Samanlainen katse isältä, kun Unelma maalasi varastorakennuksen seinää. Luja, mutta lempeä. Päälle hienoinen hyväksyvä ja kehuvakin nyökkäys.

Tää alkaa mennä jo ihan käsittämättömäksi ja jotenkin vakavaksi ja huumorittomaksi ja alkaa vaikuttaa ihan oikealta romaanilta. Oisko parempi lopettaa?