Sitä istahtaa ihminen tietokoneen ääreen. Väsynyt on, haluaisi hän olla mieluummin vaahtokylvyssä napsien samalla viinirypäleitä. Ei kuitenkaan näin asia ole, sillä ei omista ihminen kylpyammetta. On ulkona kevätsää - räntää sataa ja taivas on harmaa kuin hiiri. Silloin, juuri silloin ei tule minkäänlaista välähdyksenomaista ajatusta hänen mieleen. Ei liiku aivorattaat, ei juokse hamsteri päänkuoren sisällä.
Kuitenkin täytyisi ja pitäisi ja joutuisi hän taivuttamaan ajatuksettomuuttaan luettavaan muotoon. Mitenkäs teet sen, pohtii ihminen. Mistä keksit ideat, kun ei vipellä impulssit, eikä pyöri harmaat solut. Tämä saa pohtimaan pieniä eroja, niitä mitättömiä yksityiskohtia - kuten eroa sanoissa luovuus ja luovutus.
Yksi kirjain, se se on. Onko luovuus seurausta luovutuksesta? Vai onko luovutus seuraava askel luovuudesta? Kun on tarpeeksi luova, päättää ihminen luovuttaa, koska luovuus önnömmömm liirumlaarum. Tai sitten ne, jotka eivät älyä luovuttaa joutuvat käyttämään luovuttaa. Tämän teorian kannalla lienee vahvimmin. Taikka ehkä asia menee niin, että jos luovuus ei auta, niin seuraa luovutus.
Asiasta toiseen ja kukkaruukun kautta lohenpaistamiseen. Ei lennä kuvat mielessä, ei ole innoitusta. Ei tipu sanat kuin lumihiutaleet taivaalta, ei teroitu lauseet kuin kirves tahkolla. Asiateksti muuttuu täysin abstraktiksi käsitteenmäärittelytehtäväksi, minkä jälkeen ei oppimisen kaltainen tyhjyyden tila täytä itseään pumpulilla. Siitä lähtien hänen tekstinsä alkaa kadottaa merkityksensä ja kaikki vajoaa kaivon kautta maanalaiseen viemäriverkostoon ilmestyen taas toiselta puolelta sananmiekkakaupunkia. Näin alkaa teksti ärsyttää jopa tuottajaansa täyttäen mielen lähes toivottamalla naurettavuudella. Ja kaiken aikaa on mielessä ollut, jospas saisi aikaan jotain huvittavaa. Lopputulos on kaikessa karmeudessaan groteski. Kurjuus.
Pahoittelen, tämä teksti on seurausta lukiosta, kenties myös muusta, ehkä jopa päästä.
Mieletöntä paskaa!
VastaaPoista