Ylioppilaan eväät ja muurahaiset

Ajattelin, ettäs jos kirjoittaisi hiukan tajunnanvirtaiseen tyyliin nimittäin ylioppilaudesta, koska aihe on ajankohtainen johtuen hyvin pitkälti itseni kyseinomaisesta olemustilasta eli ylioppilaudesta.

Ylioppilaus tuntuu näin ensituntumalta vallan sykähdyttämättömältä sillä onhan totuus se, että ei se ylioppilaus vaan sen mukanaan tuomat velvollisuudet kuten syöminen sekä ns. palavat tunteet. Nämä palavat tunteet eivät tosin liity minuun millään muotoa, ei ensinkään, vaikka pahainen lukija näin saattoi hetken ajan ajatella ilman paikkaansapitäviä ja vahvasti perusteltuja veden- ja tulenpitäviä argumentteja. Asiahan vain on nimittäin sillä tavalla, että en myönnä enkä kiellä, pikemminkin päinvastoin, mukaillen erästä tunnettua henkilöä, joka myös korkeaan virkaan pyrkii.

Toisekseen äidinkielen arvosanan viekkaus ja korrelaatio kielitaitoon on kyseenalainen. En tokikaan väitä mitään, enkä ainakaan kiistä tai ehdota, sillä onhan niin, että kypsyys ei liene päinvastainen asia leikkimiselle, eivätkä ne sulje pois toisiaan, puhuttiinpa sitten kielestä tai arkielämän pienistä ilonaiheista. Tahdon vain sanoa, että ei kannattane, tai jos kannattaneekin, niin ei ole pakollista noudattaa kaikessa ministeriön ehdotuksia, niin opetus- kuin valtiovarain-sellaisenkaan. Kaikella tällä viittaamisella johdatan tekstin johtoidean kapean ja keinuvan aasinsillan kautta siihen, että taidokas kielen rikkominen kenties ei herätä pelkästään positiivisia tunteita.

Vielä palatakseni asiaan, josta tietysti lukijat haluavat lukea, eli palavat tunteet. Sortumalla jälleen kirjoittamaan tästä, tarkoittaa, että tekstini on kovin populistinen, aivan kuin juusto porkkanaraasteessa. Edelläolevan vertauksen absoluuttisen surkeuden johdattamana voin siis siirtyä asiaan eli hehkuviin tunteisiin. Nimittäin näillähän yleensä käsitetään olevan kohde, eli ns. henkilö-joka-jääköön-nimeämättä. Teknisesti tarkastellen, vaikkakaan asiassa hyvin vähän nyt varsinaisesti tarkalleen ottaen, tai vaikka ottamattakin, ei teknisiä piirteitä ole, niin sanotaanpas nyt kuitenkin, että asiaahan voi tarkastella teknisesti silmänliikkeillä. Niiden suhde absoluuttiseen heilumiskertoimeen määrittää tarkalleen asteen henkilön emotionaalisesti värittyneestä tilasta.

Mainitsisin vielä ainakin sen, että enpäs mainitsekaan, vaan sanon vain, että olisi takuulla parempi jopa olla julkaisematta tätä tekstiä, sillä järjen hivenenkään löytyminen kyseisestä tekstistä on, jos ei mahdoton, niin ainakin mahdottoman vaikea tehtävä. Olkoon tämä nyt kuitenkin esimerkkinä tällaisen nykyaikaisen postmodernin tekstin naurettavuudesta.

Katsaus päivänpolttavaan arkeen

Tutkaillaan hiukan silleenkutsuttujen herrasmiesten elämäntilannetta paradoksaalisesta ja toisaalta myöskin kielipoikkitieteellisestä näkökulmasta. Ensinnäkin ja toisinnakin tarkoitan plokin kirjoituksentuottajaperhettä.

Topias on edelleen olemassa ja hänen hiuksensa kasvavat yhä. Lisäksi Topias harrastaa edelleen, ja myöskin koulunkäynti on hänelle syömisten välissä suoritettava pakkoliike. Topias näkee öisin unia, jotka sisältävät aiheita. Jokaisesta hänen unestaan äidinkielen opettaja löytäisi myös teeman ja useita motiiveja. Lisäksi Topiaksella on tiettyä konstruktiivista dissonanssia varvas-nenä akselilla.

Johannes on kuin suomalainen mies, vaikka hänellä on keskimittaista lyhyempi auto. Lisäksi hän syö iltaisin ja herää kellonaikoihin. Myös hänen koulutaipaleensa on kesken, sillä kurssit ovat vielä alempana kuin allekirjoittaneen. Perinteistä poiketen hän harrastaa monenlaista ja toisaalta toisenlaista, mitkä piristävät perisuomalaista mielenmaisemaa eri tavalla kuin kiinalaisen koruompelun harjoittelu afganistanilaista beduiinia.

Itse olen edelleen, mutta toisaalta koulutaivalta minulle ei ole. Sen lisäksi näen edelleen eteenpäin ja päätä kääntäen näen myös taaksepäin. Toisinaan poistun sängystäni ja vaellan aina postilaatikolle asti. Olen myös derivoitunut vahvasti. Lisäksi sisäinen suuntavektorini on hyvä. En harrasta motiiveja, enkä temaattista lukutyyliä.

Miehistössä siis kaikki hyvin, joten voitte nukkua edelleen yönne rauhassa, sillä ollos huoleton poikas valveill' on – jos ei päivällä, niin sitten yöllä. Kommentoikaahan ahkerasti tai älkää.

Humoristifilosofi

Humoristifilosofi on uhanalainen laji. Humoristifilosofeja ei kasva puissa, vaikka ne voivat vaihtelevasti kesäisin pesiä oksien välittömässä läheisyydessä, ei kuitenkaan kuusissa.

Humoristifilosofi pohtii tulevaisuuttansa siitä lähtökohdasta, että huumori ei elätä ihmistä, mutta sen puute voi aiheuttaa vakavia traumoja. Siksi humoristifilosofi usein harrastaa turhuuksia, vaikka ne eivät olisikaan humoristisia.

Humoristifilosofin tunnusomaisin piirre on hiukset tai niiden puutteettomuus. Humoristifilosofit eivät useinkaan harrasta kaljun pitoa elleivät he sitten ole vahvasti kaljuun meneviä ihmisiä. Tosin yksittäiset humoristifilosofit voivat olla kaljuja huumorin varjolla.

Humoristifilosofin elämänfilosofia on ryyditetty tukevalla ruoalla ja roskakirjallisuudella. Toisinaan hän voi harrastaa klassista yksinlaulua, suuntautumisvaihtoehtonaan suihkulaulu. Humoristifilosofin rakkain harrastus on yleensä valittaminen. Humoristifilosofit ovat hirmuisen taitavia valittajia, jopa ilman koulutusta.

Humoristifilosofi saattaa kirjoittaa blogia. Se voi olla jopa todennäköistä. Usein humoristifilosofi kuitenkin löytää tärkeämmäksi omenoiden kuorimisen naapurin pihalle tunkeutuvia puluja varten. Humoristifilosofit pitävät puluista, kunhan ne ovat keveitä.

Humoristifilosofi voi vaipua synkkyyteen, mutta hänen synkkyytensä on yleensä tummanpunaista, ei ainakaan mustaa. Tummansininen ja -vihreä synkkyys ovat myös mahdollisia. Muunlaisia synkkyyksiä humoristifilosofi ei harrasta, sillä hän on yleensä varsin vaalea, vaikka juokin kahvinsa mieluiten mustana.

Toisinaan humoristifilosofi poistuu kotoaan ja kävelee kaduilla kuin kuka tahansa meistä. Kuitenkaan humoristifilosofin ääni ei saa verta hyytymään, sillä se on pehmeä kuin sipuli ja siirappinen kuin kauppakuitti.

Kokelas 106

Kerrostalon alimman kerroksen kaksiossa keskellä suurta kaupunkia, tuota yksinäisyyden kaihoisaa tyyssijaa, makaa hän sängyssään, joka ostettiin kirpputorilta - oikeata antiikkia. Verhojen raosta tuleva valo piirtää kuvioitaan makuuhuoneen seiniin.

Toinen nukkuu.

Aika kuluu eteenpäin eikä koskaan pysähdy. Klo 1:02.

Pakko tempoa jotain kirjaa. Miksi äiti laittoi silloin kotoa parisängyn peiton mukaan? Se tippuu lattialle eikä siihen ole toisia lakanoita. Kaikki Tex Willerit on luettu.

Teen keiton aika. Klo on 2:16

Maidon kanssa tästä tulisi hyvää. Oikean maidon ,ei litkujen. Jotkut eivät vaivaudu edes maistamaan. Toisenkin mielestä vaniljanmakuinen on parasta. Sokeria silti täytyy laittaa. Pakko herkistellä pohjaan saakka, vaikka se on sieltä kitkerää.

Klo 3:06

Tämä puhelin on hyvä, tässä saa monta herätystä. Oikein kunnolla ajoissa että voi aamulla päästä hiukan kahvia fiilistelemään. Leivän voisi tehdä. Tuskin tulee syötyä. Paska. Mitähän jos sitä nukkuis vahingossa pommiin? Se se vasta ois varmaan paskaa.

Klo 7:15

Muutettiin asumaan veden alle. Aluksi oltiin pienikokoisia - kuin sammakot. Sitten kaikki oli isompaa ja autojakin oli. Hengitys oli aluksi hankalaa mutta siihen tottui. Juice Leskisistä peilissä toisella silmälasit, toisella panta. Samurain viimeinen toivo on hypätä, mutta kun ei uskalla.

Klo 8:58

Toinen sanoo jotain, eikö sun pitäis jo lähtä.

Voi paska.

Miksi just mulle?

Kurkien huumori on kirkuvaa

Kurkien huumoria on toisinaan vaikea ymmärtää. Se on kryptistä.

Abiturientin salat

Ruohonleikkurin ratissa tai ei oikeasti ratin sisällä vaan leikkurin penkillä istuen ja ratista kiinnipitäen näyttäisi syntyvän ehkäpä kaikkein parhaimmat ajatukset. Tajusin nimittäin, että lukion päättävän nk. abiturientin hymyn leveys näyttäisi olevan kääntäen verrannollinen jäljellä olevien koulupäivien määrään.

Muodostetaan siis funktio f(x) = kx + a. Funktio antaa arvoksi hymyn leveyden. Muuttuja x taasen on jäljellä olevien kouluaamujen määrä. Oletetaan leveimmäksi mahdolliseksi hymyksi puoliympyrän muotoinen hymy, joka on radiaaneina pii(π). Funktion suurin arvo on siis π, jonka se saavuttaa jäljellä olevien kouluaamujen määrän ollessa nolla, eli pisteessä (0, π).

Funktion taasen leikatessa x-akselin on sen arvo luonnollisesti nolla, mikä tarkoittaa, että opiskelijan ilme on mahdollisimman neutraali. Tästä pisteestä lähtien koulupäivien määrän vähetessä hymy kasvaa. Kun lasketaan, että uudella lukiolaisella on edessään keskimäärin reilut 500 aamua, voidaan olettaa, että kys. henkilön hymy alkaa leveämään aamujen määrän pudotessa kymmenesosaan alkuperäisestä, eli kun jäljellä on 50 kouluaamua. Näin ollen funktio leikkaa x-akselin pisteessä (50, 0).

Nyt voidaan laskea funktion kulmakerroin k = (0 - π) : (50 - 0) = - π / 50. Funktio taasen leikkaa y-akselin pisteessä (0, π), joten vakio a = π. Näin funktio f(x) = - (π/50) ⋅ x + π.

Sijoittamalla x:n paikalle omien kouluaamujeni määrän, joka on tasan 10 saadaan f(10) = -(π/50) ⋅ 10 + π = (4π/5). Tämä vastaa 144 astetta ympyrästä. 

Toisin sanoen, hymy on jo todella leveä.

Kesädekkari - osa 10, kurja loppu ja papukaijamerkki?

Enimmän, sankkaakin sankanpuolehkoisemman, synkemmän, tummemman, myrkyllisemmän, paksumman ja savuttomankaltaisemattomamman savun hälvettyä nousi yksi pää ylös metsän kätkössä Sipulijärven nyt kovin mustuneella ja autioituneella rantametsiköllä. Linnut liplattivat ja kalat puikkelehtivat kaislikonruokojen väleissä vihellellen Mozartin 42. sinfoniaa. Olisi ollut kaunis kesäpäivän ilta, jos sitä ei olisi pilannut tämä kurjaksi muuttunut maisema, josta puuttuivat kaikki kauniin piirteet – mitä ne sitten ovatkaan.

Nouseva pääkin oli kaiken irvokkuuden maksimoimiseksi kuolevan rikosylikomisario Cajanderin pää – tosin pian entisen rikosylikomisarion, sillä eivät voi kuolleet tuota virkaa kovin suurella tehokkuudella hoitaa, vaikka tietyt irvileuat sanoisivat, että ei mikään muuttuisi siltikään siitä, ei Kyllikki Saaren murha jäisi sen enempää selviämättä.

Näki Cajander kuitenkin, että tehtävä oli suoritettu, ikävillä seurauksilla vain. Siellä makasi oikosenaan hiiltyneiden mäntyjen katveissa niin Jurgenia, Selinaa, Perttiä kuin Petteriäkin. Cajander harmitteli mielessään näitä nykyrikollisia, joilla oli räjähteitä mukanaan kaikkialla, menivät he sitten maitokauppaan tai pankkiryöstölle. Vanhan koulukunnan poliisina hän ei voinut sulattaa tällaista, mutta toisaalta eipä hänen tarvinnut enää juuri mitään sulatellakaan, sillä pian kävisi lähinnä niin, että hänen oma ruumiinsa alkaisi sulaa. Cajander huokaisi vielä viimeisen kerran, ja hänen päänsä vaipui kuolleena maahan – tosin kuolivat siinä samalla myös muutkin Cajanderin kehon osat, mutta toisaalta ne eivät vaipuneet minnekään, sillä ne olivat jo maassa.

Toisaalla, toiseen aikaan, satoi. Eelis-Veikko Louhivaara katseli mitäännäkemättömin, vaikkakaan ei mitäänsanomattomin – nimittäin sen verran syvät, moni-ilmeiset ja viisaat ne olivat – silmin ikkunasta, johon sade ropisi suurin ja välillä pienemmin pisaroin. Tarkkaavainen katselija olisi huomannut kosteuden hiipivän hänen silmistään alaspäin poskea raiteenaan käyttäen ja matkaten niin pitkään, että ne paidankin kastella saattoivat.

Oli kulunut jo useita hetkiä siitä hetkestä, kun Eelis-Veikolle olivat tulleet kurin ja järjestyksen erikoisasiamiehet kertomaan tapahtuneesta. Tosin hänelle kerrottiin, että muiden kuin rikosylikomisario Cajanderin eloonjääminen olisi varsin todennäköistä. Kuitenkin, kuolleita olivat sekä hänen poikansa että poikansa läheinen esimies. Kyllä se sellainen vetää matalaksi jopa 58-vuotiaan matematiikan lehtorin mielen.

Sitten Eelis-Veikko heräsi, ja untahan se kaikki olikin ollut. Simo oli juuri saanut omeletin paistettua ja hymyillen Eelis-Veikko havaitsi sen olevan kulmikkaan muotoinen, Simon bravuuri jo vuosien takaa.

Kesädekkari - osa melkein 8

Huoneessa istui useita ihmisiä – ainakin suhteellisen useita. Rikosylikomisario Cajander ei kuitenkaan noteerannut heistä kuin yhden ainoan: Eelis-Veikko Louhivaaran. Tämä pyörätuolissa istuva matematiikanopettaja tarkasteli tiettyjä papereita tarkemmin määrittelemättömän kummallinen eli outo ilme kasvoillaan.

Eelis-Veikon päässä pyörivät ajatukset. Oikeammin monet ajatukset, jopa niin monet, että ilman matematiikkataustaansa hän tuskin olisi pystynyt laskemaan niiden ja mielessään pyörivien kahviin liittyvien ajatusten suhdeluvun kaksidesimaalista likiarvoa ilman laskinta. Mutta Eelis-Veikko oli saanut koulussaan leikkisän lempinimen Matikka-Veikko – eikä turhaan. Hänen kykynsä selvittää vaikeitakin ongelmia päässälaskien oli lähes yhtä huikeaa kuin kahvihampaankolotuksensa.

Huoneessa olevat muut henkilöt, jotka olivat eräitä kyvykkäiksi tunnettuja rikosasiantuntijoita, melkein pystyivät kuulemaan Eelis-Veikon aivorattaiden surinan, mutta vain melkein, sillä Eelis-Veikon aivokoneisto oli aina niin hyvinrasvatussa tilassa, että sen muodostama meteli oli lähes olematon. Eelis-Veikon ajatusrattaiden laakerit olivat edelleen huippulaatua, olisi voinut jopa sanoa, että ne vaikuttivat vain parantuneen vanhetessaan.

Eelis-Veikon silmät olivat hiukan aiemmin tarkanneet papereita nopeilla liikkeillä, pyyhkien paperia kuin ammattimainen siivooja määrätietoisin ja kaikenkattavin ottein, palaten välillä takaisinpäin huomatessaan kohdan, joka tarvitsikin hiukan perusteellisempaa käsittelyä. Nyt kuitenkin Cajander ja muut korkea-arvoiset tyypit huomasivat Eelis-Veikko Louhivaaran silmänliikkeiden lakanneen. Hänen silmänsä olivat nyt pysähtyneet ja ne alkoivat hitaasti hehkua – tai ainakin niin kaikki ihmiset kuvittelivat – vaikka ehkä tuo hehkuminen oli vain heidän jännittyneissä mielissään muodostamaa harhakuvitelmaa, mutta jollain tavalla se silti sopi tilanteeseen, aivan kuin voisilmä puuroon.

– Ratkaisun avain on, Eelis-Veikko piti tehosteisen tauon havainnollistaakseen sanomansa painokkuutta, – Sipulijärvi.

Yleisö kohahti, tai siis olisi kohahtanut, jos kyseessä olisi ollut yleisö, mutta oikeastaan kyse ei ollut yleisöstä, vaan rikosalan ammattilaisista, joiden ajattelemaan tottuneet mielet käynnistyivät välittömästi. Noin kolmen neljäsosasekunnin jälkeen käynnistyi puhetulva, kun nämä ihmiset halusivat saada tietoonsa kaiken mahdollisen ja mahdottoman kyseisestä asiasta.

Eelis-Veikko vastaili kysymyksiin monen kymmenen vuoden tuomalla varmuudella, ja yltä aikayksikön – jos aikayksikkönä käytetään SI-järjestelmän mukaista sekuntia(s) – oli valmistunut ruutupaperivihkosta repäistylle paperille hahmoteltu nopean toiminnan suunnitelma. Nyt oli tosi kyseessä, sillä tarkoituksena oli estää kansallisen katastrofin synty, mutta myöskin pelastaa kaikki pelastettavissa olevat, tällä hetkellä kohonneen riskiluokituksen tilassa olevat ihmiset, joiksi voitiin luokitella muun muassa Sipulijärven rannalla yksikseen asusteleva 67-vuotias Erkki "Järvikeisari" Mänty, jota myös toisinaan Sipulijärven Erakoksi kutsuttiin.

Ja tämän toimintasykäyksen lähteenä oli ollut Eelis-Veikko Louhivaaran vasta pommi-iskussa henkensä menettäneen pojan Simo Louhivaaran kokoamat salaviestit, joissa kyseisen pommi-iskun suorittanut ryhmä viestitti todella ratkaisevista toimintaansa liittyvistä asioista. Tämän koodisanoman Eelis-Veikko Louhivaara oli pystynyt purkamaan, ja näin aktiivisen toiminnan painopiste olikin siirtymässä kohti Sipulijärveä. Eelis-Veikko Louhivaara taasen edellä mainitusta pommi-iskusta pyörätuoliin joutuneena ja edelleen kovin heikkokuntoisena päätti siirtyä aktiivisesta ajatustoiminnasta passiiviseen lepotoimintaan, sillä hänen palvelustaan ei tällä erää enää tarvittu.

Rikosylikomisario Cajander oli jo pukeutumassa omaan taisteluvarustukseensa, joka käsitti muun muassa luotiliivit ja onnea tuottavan jäniksenkäpälän. Matka kohti Sipulijärveä alkaisi pian.

Kesädekkari - osa 7 ja rapiat

Petteri V. Kaksjärvi oli matkalla. Hän oli matkalla, vaikkei tiennyt miksi oli matkalla, minne oli matkalla, milloin oli matkalla ja missä oli matkalla. Kaksi viimeiseksi mainittua kysymystä tosin oli hiukan kärjistystä, sillä kyllähän hän tiesi paljonko kello oli ja tiesi, että oli bussissa jossakin päin Keski-Suomea, mutta käytännössä hän ei ollut näistäkään tietääkseensä. Hän keskittyi vain yhteen asiaan.

Petteri V. Kaksjärvi tuijotti vasemmalle ikkunan läpi kuin fiktiivisen Tuijottaja-patsaan henkilö, lakkaamatta ja silmiään räpyttämättä. Hänen ainoa tavoitteensa oli löytää jostakin punainen tupa ja perunamaa. Ei häntä tosin erityisemmin ne punainen tupa ja perunamaa kiinnostaneet, mutta se oli johdonmukainen vihje Selinan kryptisessä puhelussa hänelle.

"--ja sitten saan nähdä sinun punaisen tuvan ja perunamaan--", Petteri V. Kaksjärven mieleen muistuivat Selinan sanat puhelussa.

Yhtäkkiä hän näki sen. Peltoaukean laidalla oli pieni punainen mökki. Sen takana oli perunamaa. Petteri V. Kaksjärvi painoi bussin pysäytysnappia.

Kesädekkari - osa 6 ja 3/5

Hänet tunnettiin tarkemmin, tai toisaalta jopa epätarkemmin, jos ajatellaan klassisesti tavallista kansalaista, mutta kuitenkin tietyissä piireissä tarkemmin, ja kuten edellä mainittiin toisissa siis ei ollenkaan, nimellä Kredius. Kyseisellä lisänimellä hänet tunnettiin lähinnä hänen harrastuspiireissään. Harrastihan hän sentään intohimoisesti larppausta.

Toisaalta voidaan epäillä tunnettiinko häntä todella kyseisissä piireissä ollenkaan, sillä hänen larppausystävänsä luulivat hänen juovan kahvinsa maidon kera kuljettaen kahvinsa aina keltaisessa termospullossa ja käyttäen juoma-astianaan pinkkiä korvallista lapsille ja suhteellisen lapsenmielisille tarkoitettua muovimukia. Tämä kuitenkin kuului vain hänen Kredius-imagoonsa, ja niinpä hän toisinaan aamulla herätessään nauroikin yksikseen näille hölmöille larppausystävilleen, jotka eivät tajunneet, että todellisuudessa hän joi aina kahvinsa maidon kera, ei koskaan termospullosta, käyttäen isoisänsä vanhaa pahkasta veistelemää puukuppia ja muistaen vielä aina olla juomatta kupin pohjalle jäävää viimeistä kahvisenttiä - vaikka hän olisi ottanut santsikupillisenkin, niin kaatoi hän aina ensin kupin viimeisen kahvisentillisen pois.

Totuuden nimissä on kuitenkin näin hänen poismenonsa jälkeenkin todettava, että hänen ruusuiset kuvitelmansa olisivat paljastuneet todellakin ruusuisen piikkisiksi, sillä hänen larppausystävänsä ne vasta olivatkin onnistuneet häntä huijaamaan. Ei heidän Tulten valtias ja sankaritar Ritzenfelderin perilliset -larppausryhmänsä Wistoldelferingabongtzxu -nimellä tunnettu vihreävalkoraidalliseen haalariin pukeutuva mies ollutkaan vankilapaossa elelevä sarjamurhaaja, vaikka Kredius niin luulikin. 

Eräs toinen ryhmän jäsen oli saanut hänet jopa uskomaan, että kyseinen henkilö juo iltaisin appelsini-omenamehusekoitusta, mikä oli saanut Krediuksen viikon ajaksi pois tolaltaan, niin ettei hän pystynyt edes tervehtimään postiluukkunsa kautta naapurin mummoa.

Siksipä hänestä voidaan muodostaa tietynlainen käsitys suhteellisesti katsottuna naiivihkona henkilönä, joka kuitenkin osasi huijata muita ihmisiä, vaikka häntä pidettiin rehellisenä, minkä ansiosta hän olikin saanut ala-asteellaan fair play -palkinnon eräässä jalkapalloturnauksessa - vaikka hän oli ollut joukkueensa huonoin pelaaja, mikä oli joukkueen laatuun nähden melkoinen saavutus, huolimatta siitä, että yleensä ottaen huonoutta ei nähdä kovinkaan suurena saavutuksena, mutta tässä kyseisessä tapauksessa voidaan asia näinkin muotoilla, sillä olihan hän sen verran ainutlaatuinen ihminen joka tapauksessa, vaikkain nyt tosin jo lepää maan povessa.

Petteri V. Kaksjärvi huoahti tuntuvasti, tosin aika vetelästi, saatuaan kirjoitettua tämän tekstin loppuun. Hän oli väsynyt, mutta toisaalta onnellinen, sillä hän piti juuri tätä Kredius-lisäystä kuin suorastaan pisteenä i:n päällä tässä hienossa kirjassaan, jonka pituudeksi oli lopulta muodostunut 527 sivua. Onnellinen hän oli myös siitä syystä, että hän uskoi saavansa tällä uusimmalla teoksellaan ennenkuulumattoman suosion Fiktiivisten Elämänkertojen Harrastajat ry:n kokouksessa. Olihan hän pystynyt luomaan aivan uudenlaisen elämänkerran, mainitsematta edes kertaakaan henkilön nimeä, jota ei siis edes ollut olemassa, sillä olihan koko elämänkerta fiktiota.

Fiktiivisten Elämänkertojen Harrastajat eli lyhemmin FEH, oli varsin aktiivisesti toimiva, mutta pieni fiktiivisten elämänkertojen kirjoittamista harrastavien yhdistys. Yhdistyksen jäsenet olivat huomanneet, että monille ihmisille tuotti vaikeuksia käyttää puheessaan lyhennettä FEH, joten he olivat keksineet yhdistykselleen uuden ja paremmin lyhenevän nimen, jota käytettiin rinnakkaisnimenä. Tämä nimi oli Keksittyjen Elämänkertojen Kirjoittajien Klassisen Institutionaalisesti Liittoutunut Älymystö, lyhentyen tyylikkäästi KEKKILÄ.

Petteri V. Kaksjärvi kerkesi lähes vajota kirjoituksenjälkeiseen valveunitilaan, mutta puhelimen sointi katkaisi hänen tyhjyydentunteensa, ja näin hän valutti itsensä puhelimen luokse. Täytyy tässä kohden huomauttaa, että huolimatta nuorehkosta iästään - kahden- ja kolmenkymmenen välimaissa - oli hän näitä viimeisiä mohikaaneja, jotka vielä käyttivät pelkästään lankapuhelinta, koska hän pelkäsi, että Google-autot sieppaisivat hänen puhelimensa lähettämät radioaallot, ja näin voisivat salakuunnella hänen puheluitaan äidilleen.

Viisi minuuttia kestäneen puhelun jälkeen Petteri V. Kaksjärvi huoppui takaisin tuoliinsa, ja vajosi alas samaan aikaan kun hänen päässään surisi hämmästyttävä määrä kysymyksiä ottaen huomioon sen, että hänen päänsä oli verrattain pieni. Miksi ihmeessä Selina Pääkkö oli soittanut hänelle esiintyen kuin olisi hänen sukulaisensa, ja puhuen muutenkin hyvin outoja - sanoi, ettei tulekaan käymään vielä, vaan vasta myöhemmin ja puhui sukulaistensa kuulumisista ja muuta kummallista.

Petteri V. Kaksjärvi tunsi astuvansa Sherlock Holmesin, Hercule Poirotin, Kurt Wallanderin ja komisario Takamäen muodostamalle jatkumolle, ja päästi harmaat aivosolunsa jylläämään niille nurmettuneille viheriöille, joilta pystyi löytämään ratkaisun mitä oudoimpiin salasanomiin.

Petteri V. Kaksjärvi kallisti päänsä taaksepäin ja sulki silmänsä.

Kesädekkari - osa 6

- Kanna tota kassia!
- En muuten  varmaan kanna!
- Mitä sä sitten teet?
- Mä jään tähän.
- Sä et jää siihen!
- Varmaan muuten jään, mä en kävele enää milliäkään, jos ette sano minne me ollaan menossa ja miksi. Ja muutenki, mikä tässä koko jutussa on hei idea.
- Ei kuulu sulle.
- Jaahas, no mä lähden takas.
- Ja sähän et muuten lähde mihinkään!

Viimeiset sanat lausuessaan Pertti veti jostakin nahkatakkinsa alta suorastaan julman näköisen aseen. Tarkemmin tarkasteltuaan aseen näkijä olisi havainnut sen mustaa ruutia käyttäväksi revolveriksi, mutta tällaiseen Selinalla ei ollut sillä hetkellä minkäänlaista kiinnostusta. Koko kulunut vuorokausi oli saanut hänen mielensä niin sekaisin. Kummallinen pakomatka jonnekin syrjäiseen korpeen ja sitten epämääräistä kävelyä pitkin metsäpolkuja.

Seurassaan hänellä oli ollut Jurgen, joka oli ollut koko ajan hyvin vaitonainen, suorastaan umpimielinen, ja tämä Pertti - karkea mies, joka oli selvästi tottunut siihen, että hänen käskyjään toteltiin. Käskyjä Selina taasen ei ollut koskaan ollut hyvä noudattamaan, yleensä hän käski itse tai sitten meni muuten vain omia latujaan.

Miehet eivät olleet puhuneet juuri mitään Selinalle, mutta vähitellen matkan aikana hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että kaiken takana oli joku suurehko rikos. Se toisaalta kiehtoi Selinaa, mutta toisaalta kauhistutti. Epäselvää - ja näin asia, joka mietitytti runsaasti - hänelle oli, mikä oli hänen itsensä rooli tapauksessa.

Oli kesä, ja on vieläkin

On suvijuhlat takana, mutta kesää vielä jäljellä ja vielä voit alkaa lukemaan syksyn yo-kirjoituksiin ja nauttia lämmöstä ja kukkasista ja moottoripyörien ulinasta. Laitetaan nyt näin kesän kunniaksi muutama kuva.

 Auringon säteet valaisevat kyllä sen tummimmankin hormin, mutta älä silti vedä itseäsi ihan piippuun.

 Illalla ennen velvoitteiteni alkamista katselen tätä maisemaa, minkä jälkeen rikon sen pakokaasupilvellä.

 Toisinaan koiramme tarvitsevat vettä punaisista astioista, vaikka perinteisesti se onkin matadorin viitan väri.

Vain pakki puuttuu, sanovat. Totta, mutta tällä ei mennäkään metsään, eikä keittäminen ole tarpeellista.

Kesädekkari - osa 5

Rikosylikomisario Cajander ei ollut alaistensa keskuudessa tunnettu älykkäänä tunnejohtajana, lämpimien ja lohduttavien sanojen erikoisasiamiehenä, tiukoissa tilanteissa romahtajana, rennon poliisimiestyylin edelläkävijänä, mukavana kahvipöytäkumppanina tai ylipäänsä minään pehmeisiin tunteisiin viittaavien ominaisuuksien kantajana. Pikemminkin häntä olisi voinut sanoa pelottavan kovaksi, lujaksi, määrätietoiseksi, asiapitoiseksi, tarkaksi, rohkeaksi, niukkasanaiseksi ja toisinaan jopa tylyksi.

Ehkäpä juuri näiden ominaisuuksien johdosta Cajanderin johtaman rikososaston tutkinnat saatiin päätökseen ennätysajoissa ja huipputuloksin koko maan tasolla mitattuna. Mutta toisaalta juuri luonteestaan johtuen hän luultavasti oli jäänyt rikosylikomisarioksi, vaikka oli jo lähestymässä kovaa vauhtia kuudettakymmenettä ikävuottaan. Nimittäin kykyjensä puolesta Cajander olisi ehdottomasti kuulunut asettaa vähintään poliisipäällikön virkaan.

Kuitenkin jos joku hänen alaisistaan olisi juuri nyt sattunut olemaan hänen työhuoneessaan, olisi alainen varmasti epäillyt ensin omia silmiä ja korviaan, sitten Cajanderin terveyttä ja työkykyä ja lopuksi vielä koko aikaisemmin muodostamaansa käsitystä Cajanderista. Asia oli nimittäin sillä tavalla, että Cajander istui työhuoneessaan, näytti alakuloiselta ja masentuneelta ja jopa huokaisi raskaasti.

Cajander tuijotti seinää edessään ja mietti ankarasti. Jotain mahdotonta oli tapahtunut. Ei se vielä mitään, että hänen pöydällään lojui kirje, jossa uhattiin Suomen historian suurimmalla attentaatilla, eikä sekään, että kirjeen lähettäjät olivat pystyneet jo osoittamaan voimansa laukaisemalla räjähteen pääministerin tyhjänä olleessa Mercedes-Benzissä.

Pahinta oli, että hänen luottomiehensä, paras poliisimiehensä, matematiikanopettaja Eelis-Veikko Louhivaaran poika Simo Louhivaara oli murhattu pommi-iskulla, jossa myös hänen isänsä oli loukkaantunut. Ei koskaan Cajander ollut näyttänyt tunteitaan raaimpien ja törkeimpienkään tapausten sattuessa, mutta nyt - omassa työhuoneessaan suljetun oven takana - Cajander vaipui synkkyyteen.

Kesädekkari - osa 4

Eelis-Veikko tunsi silmäluomiensa painavan ainakin kahden suurehkon norsun ja yhden alemman keskiluokan täyteentankatun matkustajattoman auton yhteispainon verran. Jokin myös jyskytti hänen takaraivossaan niin, että seppien maailmanmestarikin olisi ollut kateellinen sellaisesta takomisesta. Eelis-Veikko sai kuitenkin väännettyä silmäluomiaan sen verran raolleen, että pystyi kieppuvan sumun seasta erottamaan ihmisiä, letkuja, valkoista ja sänkyjä. Matematiikanopettajan vääjäämättömän loogisella päättelykyvyllään hän pystyi salamannopeasti osoittamaan itselleen todistetuksi, että oli jostakin syystä sairaalassa - ja nimenomaan itse potilaan asemassa.

Eelis-Veikko ei kuitenkaan jaksanut pitää silmiään kauempaa auki; hänestä tuntui, että niiden raottamiseen olisi tarvittu vähintään kaksi rautakankea ja keskisuuren kylän verran voimaa vääntämään. Kaikkien elämänsä aikana väännettyjen funktioiden ansiosta hän onneksi pystyi käyttämään aivokoneistoaan vielä varsin kohtuullisella osalla ominaistehostaan. Eelis-Veikko näin pyrki lähtemään matemaatikkotyyliin aivan alusta johdonmukaisesti liikkeelle. Mitä hän oli tehnyt? Miksi hän oli joutunut sairaalaan? Mitä oli tapahtunut?

Samassa hän muistikin, että Simo oli tullut kylään silloin joskus. Missä Simo nyt oli? Silloin Eelis-Veikolla välähti kuin sytkärin liekki ammattikoululaisen käsien suojassa - tämä kaikki oli Simon ansiota, tai syytä, miten asian nyt halusi ilmaista. Eelis-Veikon mieliin palautui yhtäkkiä kova pamahduksen ääni - kuin tuhat paperipussia olisi pamahtanut korvan juuressa yhtäaikaa - ja myöskin Simon omituinen parahdus. Jokin Simon työhön liittyvä asia oli aiheuttanut tämän kaiken, kävi Eelis-Veikon mielessä ennenkuin hän vaipui takaisin uneen.

Kesädekkari - osa 3

Selina Pääkkö ei ehkä ollut niitä kilteimpiä tyttöjä kouluaikoinaan, ainakaan opettajilta kysyttäessä. Suurehko ääni ja villi luonne saivat hänen opettajansa tuntemaan toisinaan jopa kauhuun verrattavia tunteita - Selina ei sopinut ollenkaan siihen kilttien tyttöopilasten muottiin, joka perinteisten naisopettajien mielessä välkkyi ihanneoppilaana ja ainoana tavoiteltavan arvoisena asiana oppilaidensa ohjaamisessa tiettyyn suuntaan. Selinan roisi ja poikamainen käytös veti luonnollisesti kaveripiiriä jo varhaisessa vaiheessa poikien pariin. Prinsessaleikit ja ylipäänsä hempeä tunteilu kuten rakkaus oli hänet tuntevien mielestä jotain, jota ei koskaan voisi liittää Selinaan.

Kuitenkin nyt Selinan vartuttua jo reilusti päälle kahdenkymmenen - tarkkaa ikää ei moni tiennytkään, sillä huolimatta Selinan tietyistä maskuliinisista piirteistä oli hän kuitenkin nainen, eikä näin ollen ollenkaan sovelias kohde iän kysymiselle - seisoskeli hän Helsingin päärautatieasemalla ja odotteli jotain. Eräs baskeripäinen mies vilkaisi ohikävellessään Selinaa ja huomasi nykäisevänsä katseensa takaisin eteenpäin vasta muutaman sekunnin kuluttua lähes törmättyään kahteen lastensa kanssa kulkevaan somalinaiseen. Selinan ulkoisessa habituksessa ja hänen silmissään välkkyvässä ilmiselvässä rakkauden palossa oli sellaista ristiriitaa, että mies mietti vielä astuessaan K-lähijunaan tätä merkillistä, paradoksaalista elämän ainaista yllättävyyttä. Kenties sen vuoksi hän oli itse kiinnostunut valokuvauksesta yhä uudestaan ja uudestaan tavoitellen aina vain jotain uutta ja ihmeellistä kuviensa vangittavaksi.

Selina katsahti kelloaan hiukan jo ärtyneenä, Jurgenin lento oli saapunut maahan jo kaksi tuntia sitten - missä ihmeessä hän vielä kuppasi?

Kesädekkari - osa 2

Eelis-Veikko Louhivaara siemaili tervaa muistuttavaa kahviaan takapihan terassillaan nautinnollinen ilme kasvoillaan. 58-vuotiaana matematiikan lehtorina Eelis-Veikko nautti jo neljännelle vuosikymmenelle venyneen opettajanuransa rutiiniksi muuttuneesta kahden kuukauden kesälomasta. Kaihoisa katse hänen silmissään kertoi ajasta, jolloin hän itse oli oppilaidensa ikäinen pojankloppi. Silloin kesät olivat olleet jotain aivan toista - pitkät kuumat päivät paiskittiin töitä ja illat kuluivat suurimmaksi osaksi lempiharrastuksen, kalastuksen, parissa. Mutta olihan kesällä kyllä muutakin ollut.

Eelis-Veikko ei kuitenkaan jaksanut enää muistella kymmenien vuosien takaisia ihastuksiaan, vaan palasi arkitodellisuuteen kuullessaan ruohonleikkurin käynnistyvän naapurissa. Samalla hän muisti poikansa Simon aikoneen tulla käväisemään tänään. Miettiväinen ajatus käväisi Eelis-Veikon pääkopassa, oliko tälle vierailulle jälleen samantapainen syy kuin niin monille edellisillekin - Simo kaipasi matemaatikkoisänsä apua kinkkiseksi muuttuneeseen rikosjuttuun. Eihän Simo kovin helposti lähtisi ajelemaan parinsadan kilometrin matkaa kesken kiireisen työviikon.

Eelis-Veikon katse jumittui tuijottamaan naapurin isännän ruohonleikkausta, kunnes hän kuuli kadulta renkaiden ulinaa ja pystyi täten arvaamaan poikansa hyvin todennäköisesti saapuneen. Rikospoliisi-Simo ei ollut tunnettu työpaikkansa rauhallisimpien kuljettajien joukosta. Kollegat olivatkin saaneet varoitella häntä odottavista ratsioista tien päällä toistuvasti.

Nyt Simo tormasi sisään taloon sellaisella vauhdilla, että juuri terassilta sisään asteleva Eelis-Veikko hämmästeli poikansa vauhtia. Simon silmissä näytti suorastaan kiehuvan - tuo tuttu katse, jossa oli innostusta, tiettyä surumielistä vakavuutta ja raivoisaa taistelunhalua. Jotain vakavaa oli jälleen tapahtunut.

Eelis-Veikko Louhivaara ja kulmikas omeletti

Kaikissa itseään kunnioittavissa medioissa sun muissa maissa vierahissa, eikun siis tarkoitin sanoa, että vaikkapa lehdissä on tapana julkaista kesädekkareita. Niinpä ei Herrasmiehetkään voi jäädä pekkaa pahemmaksi, vaikka liekö se pekkakaan niin paha. Eli luvassa siis veret hyytävää jännitystä, silmiä pyörittävää toimintaa, polttavan kuumaa kesää, hampaita kalisuttavaa pelkoa ja pieniä harmaita aivosoluja kutkuttelevaa ajatuspähkinää purtavaksi, mutta varo, ettei hammas vain katkea!

Eelis-Veikko Louhivaara ja kulmikas omeletti - Osa 1

Trondheimissa satoi. Aina siellä satoi. Nytkin kesäkuussa, vaikka naapurimaat olivat nauttineet suorastaan hyllyvästä kuumuudesta, niin Trondheimissa satoi.

Jurgen Sandstrom, minikaivurin kokoinen rakennusyrityksen liiketoimintaosaston erikoisasiantuntija, kuten hänen henkilökortissaan luki, tuijotteli katkerasti pilviä, jotka tylsänharmaina lojuivat taivaalla. Jurgen pohti hetken aikaa oliko pilvien väri ennemmin hiiren vaiko rotan värinen, mutta siirsi sitten ajatuksensa tulevaan työkomennukseensa. Toisaalta Helsingin ajattelu piristi häntä johtuen siellä todennäköisesti odottavasta lämmöstä, vaikka Jurgen olikin pohjoismaalainen viikinkien perillinen, jonka ihonväri oli niin vaalea, että hänen olisi helposti kuvitellut olevan kuollut, mutta ei. Elossa Jurgen vielä oli.

Jurgen havahtui ajatuksistaan ja katsahti hiukan ympärilleen. Tosin tätä katsahdusta ei pystynyt kukaan huomaamaan, sillä Jurgen oli ammattimiehen tavoin asetellut nenälleen mittatilauksena teetetyt aurinkolasit. Trondheimin kaduilla ei kuitenkaan näkynyt juurikaan liikennettä. Tosin erään vanhan rouva Sonnerin raihnainen ja kulunut kissa juoksenteli kadulla etsien puolisokeiden silmiensä näkökenttään jotain hiireksi kelpaavaa.

Kuulumisia

Hei vaan kaikki lukijat, tuntemattomat, suurriistanmetsästäjät, ministeritason henkilöt ja muutkin kaduntallaajat. Kuinkas on kesän alun aloitus sujunut? No, kerronpas hiukan omastani.

Tänäaamuna heräsin. Eilen taasen tapasin Tarzanin kenkäkaupassa. Kertoi, että Jane tarttis kenkiä, mutta ei tiennyt oikeaa kokoa, eikä Jane vastannut puhelimeen, kun siellä viidakossa on vähän huonosti kenttää, niin ei voinut ostaa, joten lähdettiin sitten juomaan kupposet kahvia. No, mentiin siitä yhteen gambialaisen sotaveteraanin pitämään kahvilaan. Siellä Tarzan sitte kerto, että oli tavannu Mustanaamion Afrikan Supersankareiden ja Viidakkohirmujen Liiton (ASVL) kevätkokouksessa. Mustiksella oli ollu taas hyviä juttuja kerrottavana, oli kuulemma Singh-merirosvot ollu taas aktiivisina. Oli Mustis näyttänykki Tarzanille muutamia haavoja, jotka oli tullu ku yks merirosvo oli huitonu puukolla aika pahasti. Loppujen lopuksi se oli kuitenki jääny pääkallon kuva leuassaan sinne aluksen kannelle makaamaan. Siis se merirosvo, ei Mustis.

Pohdittiin myös pikkasen Aku Ankan huonoa tuuria. Tarzan sano, että sitä tekis välillä mieli käyvä vähän auttamassa, mutta eihän nuo Egmontin tyypit lupaa vieraitten sankarien kävellä noin vaan omiin sarjakuviinsa, nii että aikomukseksi se on vaan jääny.

Ku oltiin jonku aikaa siellä jo istuskeltu, niin yhtäkkiä alko valtava ammuskelu siellä kahvilassa. Mehän kaadettiin heti pöytä ja hypättiin sen taakse suojaan, ja sieltä sitte huomattiin, että Tex ja Carsonhan ne oliki vaan hoitelemassa tilannetta. Loppuilta meniki katellessa ku Tex käytti omia kuulustelumetodejaan tiettyihin tyyppeihin.

Kohtapuoliin pitäis lähtiä Jyrkin kans tapaamiseen. Varmaanki juorutaan pikkasen Timosta ja Marista. Kuulemiin.

Kuvakatsaus, muttei poliisin ratsaus

Haluatko harvinaista herkkua? Enkä tarkoita nyt mitään öljysheikkitasoista kuten kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita ynnä muuta sellaista, vaan ihan Belgialaisen Lintutieteilijän eli Ornitologin Gastronomisen Innoittajan eli kansanomaisemmin BLOGImme tasolla harvinaista herkkua - nimittäin ennen julkaisematonta kuvamateriaalia aiheesta kesä. Syynä varmasti erikoiselta tuntuvaan aihevalintaan on se, että kesäajan käyttöön siirtymisestä Suomessa on kulunut tasan 30 vuotta, jos epäluotettavahko tietolähteeni pitää paikkaansa(vasen keskirivi, 13. penkkirivi edestä, kolmas paikka oikealta).

Toinen epämääräisen oloinen syyni (muttei syyhyni) on tämä asia, jota KurSan kautta sivistyneisyytensä perustan rakentaneet tuskin edes tietävät, eli juuri vietetty liian oppineiden päähinemuodin tasapäistämisjuhla. Ilman muuta (koska en ole lehmä) kyseisen asian vietto on ihan hyväksyttävä syy olla pelaamatta sitäkin aikaa jalkapalloa, ja lienee mahdollista, että allekirjoittanutkin tällaisen tullee tekemään puolen vuoden kuluttua. Mutta lankeamatta nyt liialliseen monisanaisuuteen ja turhaan kiertelyyn tahdon onnitella kaikkia Suomen valtakunnan ylioppilaita parhaan kykyni mukaan: Onnea sinä, te ja he!

Kesä on olosuhde, ja en tarkoita tällä suhdetta Valion Olo-ruoansulatusjogurttiin, vaan sellaista abstraktia asiaa, jota en osaa sanoin selittää, mutta uskoisin, että normaali ja ns. täysijärkinen ihminen(tosin lienevätköhän niin tämän blogin lukijat kuin kirjoittajatkaan sellaisia) ymmärtää mitä tarkoitan.

 Ehdottomasti perinteiseen suomalaiseen ja bulgarialaiseen kesänviettoon kuuluu curlingin pelaaminen. Kuten sanonta kuuluu: jokainen voi olla oman elämänsä Uusis!

 Elämä ilman ruokaa on yksinkertaisesti ruoatonta elämää. Niinpä ilta-auringon höystämä puolukka-punaviinimarjasoppa kermavaahdolla kuorrutettuna kuuluu jokaisen raavaan raksamiehen arkiin ja unelmiin - niin kesällä kuin keskikesälläkin.

 Tahtoisin myös sanoa, että kesästä kuuluu nauttia, mutta enhän voi toki sanoa sitä kaikille lukijoillemme, joten joudun kirjoittamaan sen tähän: kesästä kuuluu nauttia. Siksipä nosta välillä katseesi pois tietokoneen ruudulta, aukaise sälekaihdin ja löydä sisäinen reumasi.

 Jos et kuitenkaan löydä ulkomaiseman tuijottelusta mitään sen suurempaa ja mahtavampaa elämystä, niin voit aina tuijotella varpaitakin. Nähdäksesi varpaat sinun ei tarvitse riisua sukkia, riittää kun käännät katseesi viereiseen kuvaan. Erään tuntemani atleettisen henkilön mukaan varpaat ovat kauniimmat kesällä kuin talvella, siksi nauti siis kesällä varpaistasi!

 Varpaista saankin sopivan aasinsillan, jonka avulla siirryn varpaita vahvistavaan touhuun eli jalkapalloon, joka on kesänviettoa parhaimmasta päästä, sieltä perinteisten grillaamisten, saunomisten ja elefanttibongausten seasta.








Kesä voi olla yksinäisten cowboyiden ratsastamista kohti auringonlaskua, tai sitten kahden ihmisen silhuetteja auringonlaskua vasten.

Lopputiliyhteenvetopäätöstekstikatkelma

Kun taas on aika koulun lopun odotuksen täyttymisen, niin täytynee tai pitänee kirjoittaa jonkinlainen postscriptuumi vai oliko se sittenkin nekrologi menneen ja pahasti kulahtaneen kouluvuoden muistolle, tai että juurikin siksi että muistaisi sen että oli. Kolu(Huomaa hauska kirjoitusvirhe kirj. Her. e. tul. Ik. Po. huom.).

Arvioinen siis sadon kohta kohdalta, vihannes vihannekselta, paidannappi kauluksesta. Siksipä lienee oleellista jakaa jo valmiiksi nämä eri kohdat. Ei tosin jakaa niinkuin jaetaan tulevan kesän toimenkuvassani vaan ennemminkin jakaa niinkuin matematiikassa jaetaan, tai ehkäpä sittenkin jakaa niinkuin kakku jaetaan useisiin eri palasiin, joita sitten mukavasti voi jokainen vastavalmistunut ylioppilas tarjoilla vierailleen syötäväksi sohvannurkassa, heidän taiteillen samalla kahvikupin kanssa, ettei vain kalliille sohvalle tippuisi ikävästi tätä brasilian ylänköjen tummaksi paahdettua puuviljaa eli hedelmää(Vaikka eihän kahvi ole hedelmä? Tämä olikin vain retorinen keino)

Ensimmäiseksi, muttei suinkaan viimeiseksi(Tää absurdius alkaa käydä jo sietämättömäksi), yksi perusedellytyksistä selviytymiseen hengissä ainakin hetkisen aikaa ennenkuin kuolee, eli ruoka. Taasen tämänkin asian voi jaotella kahteen eri kylpyammeeseen: koulun laitosruoka ja asunnollamme tehtailtu ns. gourmet-ruoka.

Koulun ruoka oli sitä kurjaa, teollista, mautonta, mössöistä, vanhaa, kumista, jauhoista, muovista, väritöntä yms. laitostuotettua ruoan irvikuvaa. Tosin joitakin hyvin harvoja poikkeuksia oli, mutta en niitäkään muista.

Taasen päämajassamme tuotettu... Väärin! Tarkoitin sanoa rakkaudella, hellyydellä, kultaisella kosketuksella, ammattitaidolla, tarkalla otteella, huolellisuudella, mielikuvituksella ja raivoisan maukkaalla mentaliteetilla valmistettu ruokamme oli suorastaan huulia liplattavan maistuvaa. Ja se maku, se maku oli yleensä niin eksoottisen viidakkomainen, että jopa afrikkalainen canjeerojen syöjä olisi yökkinyt innosta nähdessään, kuullessaan ja tuntiessaan tämän lilluvan ja tursuavan alacarte -ruoan monsterimaisen olemuksen.

Jotenkin teksti karkasi taas vuolain virroin kuin Amatson-joki tulvakausien aikaan intiaanin meloessa siellä kanootillaan, ja asia jäi vielä puolitiehen. Hyvitykseksi tarjoan mielikuvitusmatkan Balille kera vapaasti valitsemansa Herrasmiehen.

Luulit lukevasi tekstin rakkaudesta

Pian on kesä, ja kalasääsket. Silloin aurinko ei laske, sillä se viettää kesälomaa matikasta. Niinpä matikkaakaan ei pyydä kukaan, koska kukaan ei pyydä eli kysele.

Kuten voit tekstin rivien välistä lukea(turha yrittää oikeasti, ei siellä mitään lue), olen pari päivää kuljetellut tavaraa alas, itseäni ylös alas ja nyt kirjoitan tätä ylös. Mitä siis tahdon sanoa on, että elämä on toisinaan yhtä sinifunktiota(MAOL s.23 tms.).

Oikeasti tarkoitin alunperin sanoa, siis ennenkuin sorruin kangertelevaan kielenkäyttöön ja ylenmääräisiin(Yleisradion määräämiä, toim. huom) sanoihin, että Herrasmiesten Päämaja Alppilassa kumisee tyhjyyttään johtuen tavaroiden siirrättämisestä pois sieltä pois tieltä. Niinpä emme enää asu siellä, vaan täällä, tuolla ja muualla.

Valveutuneen lukijan mielessä toki herää kysymys, kuoleeko blogi. Valveutunut lukija voi luopua valveillaolostaan yhdessä kysymyksensä kanssa, sillä nukkuminen on erittäin suositeltavaa, ja itseensä kysymykseen vastaan, että sen saa päättää lukija itse.

Koeviikko, ilta-auringon puute ja kestoaihe

Filosofian esseihtiminen ottaa kaaliin eli pattiin eli aivoon. Niinpä on kirjoitettava välillä kevyemmistä aiheista kuten heliumpalloista, ajatuksista, Cessna 172 -koneesta tippuvista propagandistisista lentolehtisistä, Pirkka kevyt grillimakkarasta ja pääskysistä, joista ei päivääkään, sitten kun on kesä.

Klassisen esseerakenteen irvikuvan mukaisesti järjestyneesti ensimmäinen aiheehko(aiheentynkä): koeviikko. Näillä, ja ehkä jopa niillä, hyvä lukija, näkymin on alkamaisillaan kunniakkaan tai vaihtoehtoisesti vähemmän mairittelevan lukiourani viimeistä edeltävä eli toiseksi viimeinen koeviikko, jota myös löhöviikoksi tahi lusmuviikoksi kutsutaan. Sen johdosta, tai kunniaksi, korkkaan pöydällä lojuvan tyhjän Dr. Pepper -pullon. Haju tyrmää, joten korkki kiinni. Ei juonipaljastuksia tästä koeviikosta tämän enempää tällä kertaa tässä.

Ilta-auringon puute on toinen asia, joka on tosiasia. Vika ei toki ole auringon, en tahdo sitä iloista pallukkaa syytellä mistään. Vika on pilvipeitteen liikuudessa, vai olisiko oikeammin sanoa liiallisuudessa. Ehkä nyt liioittelen asiaa kuitenkin, voihan vika olla vain itsessänsä minussansa. Olisiko ilta-auringon puute sittenkin vain kuvainnollista? Ja jos on, niin mistä löytää ilta-aurinko?

Kestävistä kestävin aihe tässä nettipäiväkirjojen irvikuvassa, ajatusten kinttupoluilla, verbaalisuuden räntäsateessa eli blogissamme on tytöt, mikä suuresti kiehtoo satunnaisten lukijoiden mieliä. (Kenties se olet sinä, naapurin koiramummo?) Sikälipä täkäli toki olisi hyvä jatkaa vielä aikaisemmin aloitettua käsittelyä. Mutta koska aiheen käsittely karkaa helposti sovinistiseksi, hellyyttäväksi, naurettavaksi, turhaksi tai tunteelliseksi, niin pahemmanlaatuisen makuhermojen kiduttamisen välttämiseksi jättänen tämän kirjoittamisen joko fiktiivisiin teksteihin tai heinäseiväs.

(Ehkä sittenkin ensi numerossa artikkeli aiheesta Tytöt ja opiskelu seitsemästä ja puolesta eri näkökulmasta)

Vielä kaupallinen tiedote: Osta hyvään kotiin kiva, uskollinen ja karvaton kevytmoottoripyörä. Löydät sen tästä!.

Voittiko Suomi tahallaan?

Nyt se on vihdoinkin totta! Suomen leijonaparat, tai oikeammin entiset leijonaparat, nykyiset leijonaeiparat, ovat vihdoin voittaneet maailmanmestaruuden! Voi tätä riemun määrää, voi laatua sen!

Suomen maajoukkuejääkiekkohistorian toisen voitetun finaalin jälkeen herrasmiehien toimittaja, eli minä itse henk.koht, jalkautui kansan pariin Oulussa kyselemään, miltä voitto maistui.



Jari ja Joonas, kiekkofanit Rotuaarilla

"Finaali katsottiin rantasaunassa ja uskoa riitti, vaikka Ruotsi saikin ensimmäisen maalin, pitäähän se vastustajillekin antaa jotakin, etteivät itsemurhaa tekisi" , sanoivat hurmioituneet fanit Jari ja Joonas, kun tiedustelin heiltä, missä finaali oli katsottu ja mitkä olivat fiilikset.

Ainoa asia, joka Jaria ja Joonasta jäi harmittamaan, oli Suomen murskavoitto, he nimittäin olivat veikanneet toisenlaista tulosta: " Se jäi *******maan, että tulosveto meni pieleen." Iltaa aiottiin jatkaa juhlimisen merkeissä: " "Vaimokkeille ei kerrota, missä ollaan oltu. Huomenna ollaan sairaslomalla, töihin ei lähdetä!"


Matias ja Jukka, tämäviiään-miehet
Kiekkofaneja löytyi myös Oulun Lyseon nurkilta (eli se lukio missä kämppislajitoverini ja tämän sivuston kaksi muuta ylläpitäjää opiskelevat, tai no, "opiskelevat). Matias ja Jukka olivat ilmoittivat ensimmäisen ajatuksen olleen "tämä viiään" kun peli alkoi. Vaikka Ruotsi pelin ensimmäisen maalin tekikin:"Tämä viiän siitä huolimatta" Illan juhlintaan saatetaan kuulema käyttää muutama olut, ja huominen työpäivä ei poikien mielessä painanut. "Huomenna on vapaapäivä, vaikka väkisin!"



Kiekkofani Fratellissa
Kolmas haastateltava löytyi pitseria Fratellista. Tiedustelin herralta, missä finaali oli seurattu ja sain vastaukseksi tovin miettimisen jälkeen, että "No baarissa."
Uskoa ei ollut meinannut riittää Suomen voittoon, vielä kolmannessa erässä, kun taululla olivat lukemat 5-1, oli päällimäisenä ajatus" Ei tästä tuu mittään". Päällimäiseksi tuntemukseksi jäi kuitenkin hyvä maku suuhun (oliko kyseessä kebab? Siis hyvän maun suuhuntuojana? Sitä en saanut selville useista yrityksistäni huolimatta.)



Näin on Suomi siis maailman paras maa jääkiekossa. Kansan tuntemukset asiasta kuulitte siinä. Loppuun vielä onnittelukuvia Suomen leijonille, jotka luultavasti odottavat vallan malttamattomana, milloin Herrasmiehet uutisoi voitosta. No, nyt on Leijonien 16 vuoden piina päättynyt, sillä tässä se on; Herrasmiesten reportaasi!


Onnitteluhyppy, joka otettiin luottavaisesti jo viikko sitten. Olimmehan varmoja Leijonien voitosta!












Onnittelukuva, joka otettiin tänään. Voittoon uskottiin kuitenkin jo viime viikolla, kuten ylempänä oleva kuva kertoo.

Suoraan ytimeen: Tytöt ja hän

Etsi kuvasta aurinko

Samaan aikaan, kun ryven tekemättömissä koulutehtävissä kuumehoureisena, paistaa ulkona aurinko ja kutsuu ulos pelaamaan muun muassa jalkapalloa ja muita hienoja toisistaan poikkeavia lajeja, joissa päätarkoituksena on useasti voittaa toinen, vaikkakin ehkä syvin olemus on sittenkin nauttia sosiaalisesta yhdessätekemisen tunteesta puettuna ryhmämuotoiseen onnistumiseen.

Siksi, tai ehkäpä siitä huolimatta, kirjoitan ensimmäisen syvää- taikka pintaaluotaavan artikkelin aiheesta tytöt, josta lukijat ylivoimaisesti eniten halusivat lukea tekstejä ajatusten vapaana virtaavasta Niilistämme, joka toisinaan kuljettaa hyvää maata joen suistoalueelle, jolle toiset voivat kylvää kenties jotain yleishyödyllistä tai sitten ei.

Kyseessä ei liene tyhjentävä vastaus aiheeseen vaan pikemminkin yksi näkökulma niin moniselitteiseen asiaan. Siksipä aiheesta jatkaminen on mahdollista suurissa määrin tulevaisuudessakin, vaikkakin voi aiheuttaa kummastusta, että onkos mahd. kirjoittajilla jokin motiivi.

Tytöt tykkää, kun laittaa kuvia kukista

Tytöt ovat joitain, jotka toisaalta kaikessa olevaisuudessaan vastaansanomattomasti tavallisen miespuolisen henkilön näkökulmasta eivät, vaikkakin epäämättä myös kyllä, voivat tai ainakin ovat kykeneviä, ilman jokapäiväistä arkista elämän tuomaa vastustusta, liittyen myöskin aikaisempiin ja luultavasti myöhempiinkin arkikokemuksiin, tavallisissa, toisistaan poikkeamattomissa olosuhteissa, kuin myöskin epätavallisissa, abstrakteimmissakin tapauksissa, aiheuttamaan liiallisia, jopa hallitsemattomia toimintoja, joiden haitan määrän mittaaminen nykyaikaisillakaan tietolaitteistoilla on osoittautuva mahdottomaksi, mutta toisaalta ihmissilmän tarkan seurannan alaisena ilmenevät näkyviksi, tai ainakin muodostavat mielikuvan, josta voi tietyn kokemuksen myötä, ehkä jopa ilman, tehdä johtopäätöksiä, mitkä tietyissä tapauksissa aiheuttavat jopa haittaa, mutta mahdollisuus huvittumisen määrään on myös olemassa oleva ja näin muodoin peräti elämää rikastuttava asia, tietyissä rajoissa pidettyinä.

Pojat tykkää, kun laittaa kuvia makkaroista

Toisaalta voidaan erottaa eritasoista suhtautumista tyttöihin sekä heidän itsensä, että vastakkaisten sukupuolen edustajien joukossa, mikä toisaalta kertoo, että toiset syövät aamuisin ruisleipää, toisten pitäessä enemmän paahtoleivästä, mutta myöskin moninaisista piirteistä ihmisluonnon osissa, jolloin voi olla monenmoiset jopa taistelutilanteet lähellä, mutta kenties epätoivottavia, sillä voivat ne aiheuttaa monenmoisia ikäviä tunnekuohuja, jotka toisinaan voivat olla piristäviä, mutta myöskin tuhoavia, vaikkakin kaikkinensa elämään kuuluvia.

Loppujen lopuksi vastaus ei ole tyhjentävä, vaikka sisältääkin symboliikkaa sekä vaikeatajuista, hallintotekstin tyyppistä rakennetta.

Ammatinvalinnan hempeys

Kun lukiolaitokseen tutustuminen alkaa omalta kohdalta lähestyä uhkaavasti loppupuoltaan, niin toisinaan ajatukset liukuvat Mars-patukoista pyörän avaimen heikkotekoisuuden kautta mahdollisesti tulevaan nk. työuraan. Sehän taasen kasvaa ongelmaksi, josta ei löydä loppua, koska nykymaailmassa ei enää olekaan sillä tavalla selkeää valinnanvapautta, että saa valita alkaisiko sitä joko puusepäksi taikka sitten maanviljelijäksi. Ratkaisun löytämiseksi olen kerännyt vain ehdottoman parhaat, ylevimmät, mehevimmät ja hempeimmät hommat, ja sain aikaan kolme mahdollista vaihtoehtoa, joista valita.

Sorsamestari
Toimenkuvaan kuuluu levittää aamulla punainen matto, jota pitkin johdattelee viisi sorsaa suihkulähteelle, ja luonnollisesti sitten illalla pois.

Kattivaaran margariinitehtaan liukuhihnatyöntekijä
Maailman paras homma, ei tarvitse osata mitään, kääntelee vaan yhtä vipua päivän ja siinä se on.

Kansanedustaja
Ei tarvitse tässäkään hommassa mitään tietää, ei tarvi lukea lehtiä, ei seurata maailman menoa, kunhan vain vähän lausuu kriittisiä mielipiteitä maahanmuuttajista ja EU:sta. Ja sitten nostaa varsin kohtuullista palkkaa.

Tässäpä pieni kokoelma töitä, joista nyt pitäisi sitten osata valita. Pitää varmaan kehittää kolmipuolinen kolikko, että voi lanttia nakkaamalla päättää mitäs sitä alkaisi loppuelämän puuhailemaan.

Vastaus aiheeseen Topiaksen koulumenestyksen salaisuus:

Topias - nimi juontaa juurensa hepreankieliseen sanaan tobia, joka merkitsee vapaasti suomennettuna "jumala on hyvä". Suomessa Topias - nimisiä henkilöitä on useita, noin 7000. Itse tunnen heistä ainakin itseni ja Topiaksen, joten eräät maamme Topiaista ovat jääneet ilmeisesti huomiotta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Topiakset ovat luonnostaan niin luonnollisia, ettei asiasta kannata kantaa huolta. Lähes poikkeuksetta Topiakset ovat miespuolisia. Suomi on Topiasten elinalueena yllättävänkin suotuisa, joten voidaan näin perusetellusti sanoa, että Suomi on hyvin topiasrikasta aluetta.

Topiasten koulumenestys vaihtelee. Lajlle on kuitenkin tunnusomaista tinkimätön työnteko, ahkeruus ja mottona toimii: aikainen lintu madon nappaa. Näillä avuilla Topiasten koulumenestys selittyy uskollisille lukijoillemme.

Vastaus aiheeseen pojat ja kitaransoitto

Miksi pojat soittavat kitaraa?

Sanosin, että kitaransoiton opettelemisen harjoittamiseni juontaa juurensa lapsuuteeni, lapsuudestani muistan, kuinka istuin pösö 205:sen takapenkillä kuunnellen linnunlaulua ja lumisateen ropinaa suviyönä, täydenkuun paistaessa luoden tielle mustia varjoja lähimetsikön tuuheista kuusipuista, joiden oksalla oravalla on pesä.

Turvallinen kolo on oravan pesä. Siitä voi ottaa mallia moni. Näätää muistakaa kuitenkin välttää.

Askarruttaako joku mieltäsi? Kysy vastausta meiltä!

Kun kerran joku uskollinen lukija ehdotti tätä, niin tehään kerrankin mieliksi kieliksi. Elikkä tää tapaus menee niin, että voit kysyä meiltä jotain mieltäsi nakertavaa, siis ihan mitä ikinä haluatkaan. Yllättäen saatat huomata, että mahdollisesti tulemme jopa vastaamaan kysymykseesi.

Mitä siis saat kysyä. Vielä kerran, kysy mitä vaan mihin tahdot meiltä vastauksen! Lähtien Topiaksen koulumenestyksen salaisuudesta aina pesäpalloräpylän syvimpään olemukseen, ja kaikkea siltä väliltä - ja muualtakin. (Saat kysyä jopa vaaleanpunaisia kysymyksiä?!)

Eli ei muuta kuin antaa tulla, ja saa heittää myös muita kommentteja, ei kaikkien tarvitse kysymyksiä olla.

EDIT: Ja ensimmäinen kysymys on saapunut kymmenisen minuuttia sitten! Fanfaarit voittajalle! Kuten huomaatte, asiakaspalvelumme toimii ympärivuorokautisesti, eikä jonottaessa soiteta ikävää musiikkia.

EDIT2: Eikö kellään muulla muka liiku mielessä mitään?! Kysymyksiä tulemaan vaan! Ihan tuohon kommenttilootaan!

Eli nimettömän kysyjämme kymysys kuuluu:
Miksi pojat soittaa kitaraa?
No, ensinnäkin voidaan pohtia tarkoittaako kysyjä tässä nyt yleisesti kaikkia poikia vaiko mahdollisesti Herrasmiehiin lukeutuvia poikia. (Eivätkö Herrasmiehet olekaan miehiä, no, kuten sanonta kuuluu, pojat ovat aina poikia)

Käsitelläänpäs ensin asiaa yleisellä tasolla. Nimittäin sanoisin selitykseksi sen, että on yleisesti tiedossa, että kitaraa soittavat lipevät miehet vetoavat vastakkaisen sukupuolen edustajistoon. Vastaukseksi ei siis löydy mitään miehistymisriitistä jauhamista tai väitettä, että rasvainen ruokavalio saisi pojissa aikaan erikoisen halun keventää elämää kitaransoitolla.

Toisaalta, jos kyse onkin nimenomaan tiimimme jäsenistöstä, niin itse kitaraa soittamattomana en pysty purematta nielemään kysymystä, enkä valheellisesti vastaamaan toisten puolesta, joten vastaan, että tähän vastatkoon ne Herrasmiehistä, jotka lukevat itsensä kitaraa soittaviksi pojiksi.

Mitä syötte aamuisin?
Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: emme mitään. Ainakin näin hyvin pitkälti on koulutyöskentelyyn käytettävien päivien aamuina. Erittäinkin paljolti tämä johtunee aamun kiireisyydestä, tai oikeammin lepoajan jatkumisesta hyvin lähelle koulun alkamisajankohtaa, jolloin syömistoimenpiteet voivat jäädä tekemättä. Toisaalta johtunee myös nälän puutteesta aamuisin. Huomioi kuitenkin, että juomme aamuisin, joten ei huolta, emme ehkä vielä kuole, ainakaan nälkään.
Toisaalta voidaan miettiä, mikä määritellään aamuksi, mutta se on taas ihan toinen asia...

Miten tämän vuoden rantakunnon tilanne?
Väittäisin, että rannat eivät vielä ole kunnossa, sillä lumet ovat vasta sulaneet ja lokit tulossa ja aurinko paistaa lämpimästi, ruoho alkaa hiljalleen vihertää, kukat nousta kätköistään kuin benjihyppääjä ylöspongahtaessaan, silmät tuikkivat, mämmi maistuu, kaikki on valmiina, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kyynel nousee silmäkulmaan, kollit mouruavat, vesille työnnetään laivat, joista rotat pakenevat karkuun uppoamista ja vain partakasvoinen sotkuisen esiliinan omaava lihava kokki hämmentää pataansa tupakka suupielessään huomaamatta pohjan reiästä pulppuavaa vettä, ja jänis loikkii yli maantien, sillä tavalla kuin jänikset loikkivat jättäen jälkeensä omituiset jäljet, tai jättäisi jos maantiehen jäisi jälkiä.

Ehkäpä kysyjä sittenkin tarkoitti meidän rantakuntotilannettamme. Asiahan on sillä tavalla arkaluonteinen, että on hyvin ikävä ja vaikea tässä lähteä kertoilemaan kovin kattavaa kuvausta kaikista niistä unettomista öistä, jolloin yksi herrasmiehistä vaatehuoneeseen kyhätyssä kuntosalissamme yrittää epätoivoisesti saada uimarannalta haetun hiekan täyttämiä painoja nousemaan ylös penkistä, samalla toisen vetäessä leukoja roikkuen parvekkeessa ulkopuolella tippumisvaaraa uhmaten ja vielä kolmas juoksee rappuja ylösalasylösalas kantaen selässään vihreää vuodesohvaamme. Ja sitten saamme valituksen öisestä meluamisesta, eikä kukaan ymmärrä näiden epätoivoisten poikamiesten yrityksiä kehittää itselleen Delitanttikapteeniston jäsenten omistamat kärjellään olevien kolmioiden muotoiset vartalot.

Ja lopulta tulee kesä ja huomaamme, että kaikki on ollut turhaa, turhaa oli rantakunnon kasvatus, ei ole herrasmiehille tilausta.

Mämmin syvin olemus?
Voidaan pohtia onko sanonta "moni kakku päältä kaunis" oikein sopiva puhuttaessa mämmistä. Väittäisin, että mämmi ei Kauneimmat Ruoat -kilpailuissa taitaisi edes perintöprinsessaksi selviytyä. Toiset sanovat mämmin muistuttavan ulkonäöltään jopa ns. ulostetta. Radikaaleimmat taasen väittävät sen myös maistuvan siltä. Minä itse kyllä arvostan mämmiä, ja mielestäni mämmin suojeleminen olisi kirjattava perustuslakiin.

Toisaalta kysyjä haluaa tietää mämmin syvimmästä olemuksesta, jolloin pintapuolinen tarkastelu ei riitäkään. Kun hiukan kauhotaan mämmiä tarkoitukseen sopivalla välineellä kuten tammesta veistetyllä tasaisesti suippenevalla pintakäsittelemättömällä puutikulla, niin huomaa koko aineen olevan käsittämättömän samanlaista. Niinpä yksinkertaistettuna voisi sanoa, että mämmin syvin olemus on tahmea, mutta tumma. Lisäksi mämmi rakentaa katkeamattoman ketjun yli sukupolvien rakentaen huikaisevan mielellisen kehän, jossa ajatukset puuroutuvat ja muuttuvat mämmiksi. Sitäpä se mämmi on.

Mitä voi tehdä 2x hypyllä? Muutaku lukee teijän kirjotuksia, niistä ei yleensä riitä koko ajaks.
Ensinnäkin vastaus on, että monenlaista. Ajan ja hermojen säästämiseksi en sortune tällä kertaa jaaritteluun, jahkailuun, jauhamiseen, turhanpäiväiseen sananhelinään, höpötykseen sun muuhun kummalliseen, tarpeettomaan, turhaan, hyödyttömään, ärsyttävään, liialliseen, asiaankuulumattomaan ja tylsistyttävään tekstintuottamiseen.

Eli lyhyehkö listaus: syödä, nukkua, hengailla, heittää läppää, pelata huonoja nettipelejä, lukea sarjakuvia, käydä kahvilla, ottaa aurinkoa, juoda kuravettä, lähteä lomalle, käyttää aikaa opiskelutoimintoihin, harjoitella vartaloharhautuksia mahdollisia jalkapallopelejä varten, jonglöörata, pyöritellä kynää(vaikkapa aluksi peukalon ympäri), lukea maailmankirjallisuuden klassikoita kuten Sota ja rauha, matkia muiden ihmisten kävelytyyliä, aloittaa uusi harrastus kuten laskuvarjohyppääminen, keskustella ihmisten kanssa sivistyneesti, keskustella ihmisten kanssa epäsivistyneesti, keskustella ihmisten kanssa tavallisesti, jutella, pitää monologia vapaasti valitsemastaan aiheesta, harrastaa dialogia itsensä kanssa, perustaa blogi, harrastaa paheita(porkkanansyönti, siivoaminen), pohtia ajan kulumisen merkitystä tai harjoitella piirtämään viiksiä. Näistä valitse yksi tai enintään kolme.

Joko kesätyöpaikka on löytynyt?
Ei varsinaisesti. Saa tuoda hopeatarjottimella tuohon ovelle.

Jytkystä jytkyyn!

Kyllä ehdottomasti asia on näin, että on, sillä jos ei olisi, niin sittenhän se ei olisi. Näin perusväittämäni on, että näin on, sillä muuten tätä perusväitettä ei olisi.

Korvaukseksi sivuuttamastani filosofian tunnista pohdiskelin tuon edellä olevan jätöksenjauhannan. Mitään järkeä en pysty kyseisestä pohdinnasta osoittamaan, mutta filosofiahan onkin viisauden rakastamista -> en vain ole kyllin viisas ymmärtämään tuota ajatusta.

Tämän hetken kuumin asia Suomessa on JYTKY. Täytyy tässä sen verran valottaa, että sain itsekin verottajalta ISOT JYTKYT. Toiset saa jytkyjä, toiset taas mätkyjä. Eli kuten veli englanninkielinen sanoo: one gets bombs, another slaps.

Mutta nyt saa tämä henkilökohtainen tilitys riittää, alkaa olla kohta yhtä noloa kuin muotiblogit (vihastutetaan vähän lukijoita). On tarjolla ajankohtainenkin, suorastaan subtrooppisen lämmin aihe, nimittäin Suomen eduskunta vuosimallia 2011.

Tässä on Antero!

Perussuomalaiset, päivän tai oikeastaan viikon, ehkä jopa kuukauden tai vuoden puheenaihe. Kuten blogimme kyselyssä täysin yksimielisesti todettiin, Timpasta haluttaisiin tehdä jopa pääministeri!

Ennen vaaleja kaikki puolueet lupailivat lähinnä hyviä asioita: työttömyyden poistamista, talouskasvua, opintotuen nostoa yms. Niinpä meidän tulevaisuuden täytyy olla hyvä, kun on noin hyvää ajattelevia ihmisiä taas eduskunnassa. Ei siis taaskaan neljään vuoteen syytä huoleen.

Nyt täytyy pahoitella, että enempää ei vain keksi juttua, ja kun kaksi muuta herrasmiestäkin väistelee vastuuta blogin ylläpidossa, niin täytyy yrittää repiä väkinäistä huumoria huonohkolaatuisista ja tylsähköistä kuvista. (En edes väitä pyrkiväni ammattikuvaajaksi, minä vain kirjoitan)

 Kertomus elämän pienistä asioista
Antero huomaa edessään vaikean esteen. Hän miettii hetkisen Perussuomalaisten vaalivoiton suhdetta Suomen tulevaan maahanmuuttopolitiikkaan ja tekee ratkaisunsa.

 Antero päättää, että selviytyäkseen Uudessa Perus-Suomessa on hänen kiivettävä nopeasti ylöspäin, jottei sopulilauman lailla ulos Suomesta vaeltava maahanmuuttajalauma jytkäisisi häntä jalkoihinsa.

 Antero on rohkea mies, hän tietää ettei peruuttamalla pääse eteenpäin. Siksi hän uskaltaa nousta vaaroja uhmaten pitkin keltaista ruuvimeisselin näköistä tikapuurakennelmaansa kohti kirjavuoren huippua.

 Huipulla Antero päättää levätä hiukan Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Levon keskellä Antero miettii vain Asiaa.

 Antero löytää itselleen pehmeän lepopaikan. Hän päättää käydä nukkumaan. Antero ei nostaa hattuaan osoittaakseen kunnioitusta, vaan sitä vastoin hän pitää kaulassaan huivin, jolla osoittaa kunnioituksensa Timoa kohtaan.

 Illalla vetäessään peiton kaulaansa asti pyörii vielä Anteron mielessä se, että vihreä laatuyhteiskunta on ekologinen työn ja hyvinvoinnin yhteiskunta. Nuku rauhassa Antero, Suomessa on vielä kaikki aika hyvin.
  

 Vielä kuvia ravintoaineistosta, vaikka kyselymme perusteella kovinkaan moni ei halua juttuja blogiimme ruoasta. Kuitenkin syömällä näitä elintarvikkeita saatat mahdollisesti muuttua Herrasmieheksi.






Muuten, jostakin syystä lukijat haluavat tekstejä aiheestä tytöt. Tämä aiheuttaa suurta henkistä järkytystä, mitä merkillistä te lukijat haluatte kirjoitettavan tytöistä?

Jos vain jotain oisin...

Jos olisin oikein viisas, niin kirjoittaisin tänne jotain sanoinkuvaamattoman syvällistä ja ajatonta. Sellaista, jota luettaisiin vielä sata vuotta kirjoittamisen jälkeenkin, ja sitä lukevat ihmiset kokisivat valaistumisen hetken. Tai jos olisin oikein humoristinen, niin kirjoittaisin tekstin, joka naurattaisi ihmisiä niin paljon, että he voisivat lukea sitä kerta toisensa jälkeen nauraen aina yhtä makeasti.

Jos tietäisin valtavasti politiikasta, niin voisin kirjoittaa nyt oikein ajankohtaisen kirjoituksen eri puolueiden vaaliohjelmista - sillä tavalla, että se sisältäisi kaikenkattavan arvostelun puolueiden linjauksista. Jos toisaalta olisin taitava pakinoitsija, niin kirjoittaisin hauskan kirjoituksen vaaliasetelmista.

Jos olisin presidentti, kirjoittaisin jonkin kirjoituksen nykyajan Suomen työttömyyspolitiikasta, ja kaikki lukisivat sitä arvostaen ja nyökyttelisivät päätänsä, että kylläpä se tuo presidentti sitten on viisas. Niin he tekisivät, vaikkei koko kirjoituksessa olisi mitään omaa ajatusta, ei mitään omaperäistä, eikä mitään ratkaisevaa ylipäänsä - jos olisin presidentti.

Jos olisin todella taitava romantikko, kirjoittaisin oikein tunteellisen kertomuksen, jota kaikki naispuoliset lukijat lukisivat sydän pamppaillen ja kyyneliä vuodattaen. Jos olisin taitava jännityksen luoja, kirjoittaisin todellisen lyhyttrillerin, jota luettaisiin henkeä haukkoen - ja yöllä ei kukaan nukkuisi.

Tai jos olisin seudun tavoitelluin poikamies, niin en kirjoittaisi tänne mitään, koska olisin jossakin muualla viettämässä iltaani. Samoin, jos olisin jo ukkomies, en kirjoittaisi tänne, koska minulla olisi varmasti paljon parempaakin tekemistä.

Mutta ei, ei ja ei. Kun on vain tällainen tavallinen suomalainen lukiolainen, on sitä kirjoitettava ihan tavallisista asioista, kuten - opiskelusta.

 Opiskelijan työympäristön on tärkeää olla viihtyisä, järjestetty, kiva, sympaattinen ja herkullinen. Esimerkkikuvassamme tarjoamme osakatsauksen tällaiseen paikkaan. (eng. studying place)

 Opiskelijan tärkein olosuhdetekijä on kiistämättä sohva. Ruskea sävy tuo maanläheisyyden seitsemänteenkin kerrokseen. Sohvalla ahkera opiskelija voi tehdä läksyjä, lukea, nukkua, torkkua, viettää aikaa, ottaa nokoset, laiskotella, syödä, keskustella sivistyneesti, harrastaa joutilaisuutta, keskustella barbaarisesti, makoilla, loikoilla, lojua, istua, rötvätä ja muuten vaan muljua. Jos sohva olisi syötävää, se olisi opiskelijan leipää.

 Edellämainitulla obstaakkelilla voi valveutunut opiskelija tehokäyttää aikaansa kirjallisuuden parissa. Esimerkkinä kuvassa jokaopiskelijan laatukirjallisuutta - kasvattavaa ja sivistävää. 

 Toisinaan opiskelija sitten joutuu saastuttamaan itseään huumaavilla aineilla, kuten teellä. Jo aiemmin esiteltyä opiskeluympäristöä voi pienehköjen raivaustöiden jälkeen käyttää tämän paheenharrastamisen tukikohtana.

 Jos sitten tuntee tällaisen juomingin jälkeen olonsa ylivirkeäksi, voi energisyyttään purkaa perinteiseen tikkatauluun. Kuvassa ylempi tikka on sijoittunut tavoitekohtaan eli ns. origoon. Alempi tikka on saanut miinuksen puolella olevan y-arvon.

 Jos todella aivan oikeasti haluaa opiskella, on omistettava tiettyä välineistöä sitä varten. Tässä kansio, jollaista opiskelija tarvitsee. Kansion etulehden tuunaus on kova sana opiskelijapiireissä - tässä esimerkki.

 Kynäpenaali - mikä hieno keksintö. Tai tarkemmin ajateltuna, mitä hienoa siinä nyt. No, värikkyys penaalissa on kansantaloudellisesti ajateltuna merkityksetön asia. Reiät penaalin päässä ovat ikäviä, älä aiheuta niitä tuottamuksellisesti.

 Jokaopiskelijan välineistöön kuuluu koiran häntä, erityisesti kiinnitä huomiota... eikun oho, tämän kuvan tarkoitus olikin vain piristää päivää - tylsyydellään. Jos nyt on jokin muu vuorokaudenaika kuin päivä, niin saat piristyä siitä huolimatta, mutta ota huomioon, että ei kannata välttämättä piristyä, jos on yö, sillä nukkuminen yöllä kannattaa - paitsi jos olet yötyössä, jolloin nukkuminen päinvastoin ei kannata (onpas elämä monimutkaista, poikkeuksia on kuin englannin kieliopissa)

 Jos huvituit edellisestä edes sen verran, että jaksat tarkastella tämän kohdan. Tarjoan esimerkkivälineistöä opiskelijalle tässä kuvassa. Lyijytäytekynän on hyvä sopia kynänpyörittelyyn(eng. pen spinning).

Kenties ihmettelit, mikä oli tuo suuri kirja edellisessä kuvassa. Tämä kuva sen selventänee.

Kaikkien näiden obstaakkeleiden ja vipstaakkeleiden yms. hassunhauskojen systeemien hankkimiseen tarvitaan rahaa. Sitä voi poimia omasta rahapussistaan. Tässä yksi vaihtoehto. Vähän kulunut juttu.

Näin tavallista se on opiskelijan elämä, ei ole siinä suuruutta ja mahtavuutta, ei revitä siitä kauniita sanoja ja henkevyyttä.