Eikö teille mikään riitä?

Facebook - nimistä sosiaalista mediaa käytetään globaalisti ympäri maapalloa. Sivustolla kuulemma vieraillaan kuukaudessa ainakin 540 miljoonaa kertaa. Facebook-sivusten kehitti Mark Zuckerberg niminen mieshenkilö, jota saan sitten kiittää tästä tämän kertaisesta harmin aiheestani.

Nimittäin. Facebookkiinhan luonnollisesti on saatava profiilikuva, ilman ei ihminen pärjää. Miksi, voi miksi onkaan niin hankalaa valita itsestä kuva sinne? Tässä tekstissäni puntaroin muutamia varteen otettavia vaihtoehtoja profiilikuvaksi.

Ensimmäinen vaihtoehto on niin sanottu huvittava kuva. Kuvasta ei välttämättä tunnista itse henkilöä, mutta luultavasti tämänkaltaisen kuvan lisääminen profiilikuvaksi saisi aikaan, ainakin jonkin verran, kommentointia ja tykkäyksiä (varsinkin jos ei ole kyllästetty kanssafacebookisteja henkilön profiilikuvilla. Siis jos laitat uuden hauskan profiilikuvan joka päivä, saattaa käydä niin, ettei se ikään kuin synnytä kovin paljon kommentointia.) Ja sitähän ihminen profiilikuvillaan hakee, huomiota.
















Toinen yleinen profiilikuvatyyppi on usein tämänkaltainen. Kyseistä profiilikuvatyyppiä kuvataan sanalla söpökuva. Kuvassa siis itsestä pyritään antamaan mahdollisimman hyvä ja nimensä mukaisesti söpö vaikutelma. Ominaista söpökuvalle on ilme, jossa katse on usein suunnattu hieman ohi kamerasta, naamalla on hymy, tai sitten vakava ilme. Myös tietynlaiset asennot kuuluvat söpöönkuvaan.

Kolmas profiilikuvatyyppi on

nimeltään tätäminäharrastankuva. Profiilikuvaan siis laitetaan kuva itsestä harrastamassa jotakin, tavallisesti jotakin harrastusta. Harrastuksia ovat muun muassa mopojen varastelu ja kuviokellunta. Näistä kahdesta mieluumin kuviokellunta valitkaa, muutoin puuttuu asiaan virkavalta.

Neljäs profiilikuvatyyppi on nimeltään nolokuva. Nolokuvassa kuva otetaan käytämällä apuna omaa käsivartta. Käsivarren päähän, eli kämmenelle, asteteaan kamera, joka suunnataan itseä kohti.

Viides profiilikuvatyyppi on nimeltään kaverinkanssapeilinedessä - kuva. Kuvan saadakseen henkilön on soitettava tuttavalleen ja houkuteltava hänet peilin eteen kuvattavaksi. Eli jos tuttavanne soittaa teille, ottakaa tarkasti selville, mitä hän haluaa. Monet ovat varsin häikäilemättömiä saadakseen profiilikuvan peilin edestä.

Niinpä niin. Vaikeaa on profiilikuvan valinta. Että kiitos Mark Zuckerbergille ihan henkilökohtaisesti, että teit tästäkin päivästä aivojenrassaamisen arvoisen!

Ajankohtaisten aiheiden puolesta ja niitä vastaan

Asento ja lepo

Toisinaan sitä pysähtyy miettimään näitä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita kuten tasa-arvoa. Siinä sitä sitten huomaa, että ei ole oikeaa tasa-arvoa missään. Ajatellaanpas nyt vaikkapa sanoja eilen, huomenna ja tänään. No, ei niissä vielä mitään ihmeellistä noin adverbeinä, mutta muutetaanpas ne substantiiveiksi: eilinen, huominen ja tänäin... tänäänä... tänäne... täni..??!!! Siis kerrassaan, eihän tälle sanalle löydy kyseistä muotoa. Siksipä joudutaan tätäkin ongelmaa kiertämään ja käyttämään vaikkapa ilmaisuja tämä päivä taikka tänä päivänä, jotka ovat kovin ikävän lannistuttavan pitkiä ja monimutkaisesti taipuvia. Että niin sitä vain kohistaan naisten 80 sentin eurosta, mutta kuka puhuu sanojen epätasa-arvosta?? Kysynpähän vaan.

Kuvan sukset eivät liity tapaukseen

Vielä hiukan puhuakseni jalkapallosta voin todeta, että kävin harrastamassa tunturin rinnettä pitkin laskemista yhdellä jalkoihini kiinnitetyllä kappaleella Suomen korkeimmalla Lapissa sijaitsemattomalla tunturilla. Oman henkenikin uhalla kulutin aikani pääsääntöisesti ns. merkittyjen rinteiden ulkopuolella. Tämän ansiosta pääsin varsin runsaasti harrastamaan jarrutuksia ja nopeahkoja käännöksiä pyrkiessäni välttämään eteeni sijoittuneet suuret kasvit, joita myös puiksi nimitetään. Koin ehee-elämyksen, kun huomasin, että tällainen pujottelevahko nopeatempoinen lasku tarjosi lähes jalkapallomaista nautintoa. Niin, siis kummassakin toiminnan rytmitys ja rytmin muuttaminen on tärkeää, ja lisäksi pitää sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin yms. filosofista jauhantaa noin 15 konseptisivua, jotka jätän kirjoittamatta, koska ketään tuskin kiinnostaisi tällainen turha asia, tuskin itseänikään.

Vielä loppuun pätkä kirjallisuutta:

Kuin kukkaketo niityllä - 3

Mutta eipä tarvinnut Pekan sitä kauaa miettiä, kun tapahtumat jo saivat uuden käänteen. Valtava äkkijarrutus sai Pekan lennähtämään pitkin käytävää niin, että hänen mieleensä muistui maanjäristys Kaliforniassa vuonna 1963, kunnes hän tajusi, ettei ollut edes vielä syntynyt silloin. Mistä ihmeestä tällainen muisto oli sitten voinut tulla hänen mieleensä? Pekka kuitenkin havaitsi, ettei pystyisi tätä ajatusketjua jatkamaan pidemmälle sillä hetkellä, koska hänen keskivartalonsa kohtasi jo junan päätyseinän, tai itseasiassa kyseessä oli ovi, joka oli junan päädyssä. Pekka ei myöhemmin tapauksesta kertoessaan pystynyt muistamaan, millä tavalla hän oli oikein kulkeutunut vaunun puolenvälin paikkeilta päätyyn asti. Oliko äkkijarrutus saanut hänet peräti lentämään ilmassa koko matkan, oliko hän kierinyt pitkin lattiaa vaiko oliko sittenkin kulkenut jonkinlaista pakotettua juoksua tämän välin.
Jokin iski lujasti Pekkaa päähän taikka sitten hänen pää iski johonkin yhtä lujasti, jokatapauksessa iskun seurauksena hän menetti tajuntansa. Vain tähtien leijuminen pään ympärillä sarjakuvatyyliin jäi puuttumaan. Muuten taju kyllä katosi kankaalle kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Takatukan tarina

Iltaisin ihailen peilistä kaunista habitustani.

Alkuun hiukan metatekstiä:

Seuraavassa tekstissä tulen käsittelemään syvällisen pohdinnan kautta elämääni takatukallisena henkilönä. Tekstissä perehdytään mahdollisesti seuraaviin aiheisiin: Miksi takatukka? Mistä kaikki alunperin sai alkunsa? Miten suhtaudun kritiikkiin? Millä tavalla takatukka on vaikuttanut minuun ihmisenä? Kuvaako takatukka jollain tapaa aatemaailmaani? Takatukka elämäntapana? Takatukka persoonallisuuden tulkkina? Onko takatukka ihan menneen kauden juttu? Takatukan kasvattamisen vaikeus? Takatukka kauneusihanteena? Takatukan asema itsensä brändäämisessä? Takatukallisena olemisen ilot ja surut? Takatukan vaikutukset vastakkaisen sukupuolen itseen suhtautumiseen? Edellä mainitun lisäksi mainitsen ja sivuan muitakin aiheeseen liittyviä tekijöitä.


Johdanto

"Takatukka eli niskatukka on nimitys hiustyylille, joka on takaa pitkä mutta sivuilta ja edestä lyhyt. Erityisesti hiustyyli oli suosittu 80-luvulla, mutta tullut uudelleen muotiin joissakin piireissä nykyaikana, esimerkiksi jääkiekkoilijoiden keskuudessa. Takatukan ajatus tiivistetään usein lauseeseen "bisnes edessä, juhlat takana" "

(Wikipedia)

Miksi Takatukka?

Takatukan kasvatuksen aloittamiselle ei voida määrittää täysin tarkkaa ajankohtaa, mutta todettakoon, että kaikki sai alkunsa Ranuan kr. kansanopistossa. Kyseenomaisessa paikassa vallitsi ns. takapiiskavillitys, joka sai minut pohtimaan asiaa henkilökohtaisesti omalle kohdalle. Kasvatuksen aloittamiseen merkittävästi vaikutti kliimaksi, joka tapahtui Reisjärven kr. opistolaisten vieraillessa opiskeluympäristössämme. Pelsolta ponnistaneena maatilan poikana en ollut juurikaan päässyt havainnoimaan takatukkia luonnollisessa ympäristössä, joten reisjärveläiset takatukat saivat minut ns. "hurmion" valtaan. Päätös takatukan kasvattamisesta itselle alkoi muodostua aivolohkoissani.

Ensimmäinen takatukka

Johannes ja ensimmäinen takatukka.

Opistovuoden aikana hiukseni pääsivät kasvamaan vallan mittaviksi, mikä mahdollisti takatukan jättämisen muiden hiuksien leikkaantuessa lyhyiksi. Virallisesti ensimmäisen takatukkani leikkasin Muhoksella Seppo -nimisen henkilön käden kautta. Takatukka oli nykyiseen verrattuna varsin pieni, mutta opistoyhteisössä se herätti tiettyä kunnioitusta/kritiikkiä.

Ensimmäisen takatukan kasvattaminen sujui mallikkaasti seuraavaan kesään 2009 saakka, kunnes se koki arveluttavan kolauksen: Erehdyksissäni annoin parturimaestro Lämsän lyhentää sivuhiuksiani kohtalokkain seurauksin. Samaisena kesänä hankkiuduttuin parturiin siistimään maestron luomusta, minkä seurauksena takatukkani lyheni radikaalisti. Muhkean teerenpyrstön tilalle tuli säälittävä korvike.

Maestro Lämsän luomus.

En lannistunut tästä vastoinkäymisestä, vaan annoin takatukan kasvaa nykyiseen pituuteensa sittemmin ilman mitään rajoitteita. Radikaalista takaiskutapahtumasta laskettuna kasvatusaikaa on kertynyt melkein 2 vuotta.

Mainittakoon, että takatukka, jonka tällä hetkellä omistan, on samalla ensimmäinen takatukkani. Tälle perusteet antaa takatukattomana olemattomuus opistokotiaikojen jälkeen.

Takatukka itseisarvona & elämänohjeena

"Itseisarvo on arvo itsessään ja sitä kannattaa tavoitella sen itsensä vuoksi."

Takatukka on minulle vahvasti itseisarvo. Kasvatan takatukkaa ainoastaan takatukan vuoksi. Välineellistä arvoa takatukallani on hyvin vähän; En kasvata takatukkaa sen vuoksi, että saavuttaisin sen avulla jotain, kuten esimerkiksi naisten/homoseksuaalien kiinnostusta. Naisten/homoseksuaalien kiinnostuksen saavuttamiseen on ymmärrettävästi parempiakin keinoja kuin takatukka.

Hiusten kasvaminen on kohtalaisen hidas prosessi, joten olen ehtinyt tottua takatukkaani aina peiliin katsoessani. Joinakin päivinä sitä kuitenkin havahtuu takatukan massiivisuuteen ja kohtalokkaaseen pituuteen. Silloin sitä ihminen tuntee olevansa jotain mitä ei aiemmin ole ollut.

On kuitenkin todettava, että takatukassa on monia kielteisiäkin puolia: Kengännauhoja sitoessa kutittaa ikävästi poskenpäitä, aamuisin lähes poikkeuksetta piiska on sekaisin, negatiivinen kritiikki: isoäidin sekä sukulaisten huomautukset, näin muutamia mainitakseni.

Miksi pitää yllä jotain, josta on haittaa?

Koen, että takatukka antaa enemmän kuin ottaa. Oikeastaan takatukka ei anna muuta kuin sen, että omistaa hienot hiukset (mikä tosin on aika subjektiivinen mielipide), mutta siinäkin on kylliksi.
Lisäksi koen takatukan niin arvokkaana sen kasvatuksen vaatineen ajan perusteella, etten halua leikata sitä vielä pois.
Toisaalta haluan erottua joukosta, mutta en halua ihannoida maskuliinista jääkiekkokulttuuria, joten kasvattamani takatukan täytyy erottua takatukkien joukosta, jonka vuoksi sen täytyy olla massiivinen.
Toiseksi viimeisenä syynä näen, että takatukka kuvastaa jollain tapaa aatemaailmaani, onhan takatukka ihan 80 -lukua.
Viimeinen mahdollinen selitys takatukan pitämiselle on se, että varsinaista selitystä ei ole, en ole vain sen pahemmin ajatellut asiaa.

Kaikki nämä selitykset tukevat toisiaan, eikä mitään voida sulkea pois. Toisaalta mitään ei voida myös nostaa täysin itsenäiseksi syykseen. Joten voidaan näin ollen olettaa, että syyt takatukan kasvattamiselle ovat mitä moninaisimmat. Itse asiassa takatukan kasvattamisen syyt eivät ole minulle vielä täysin selvinneet.

On ihmisiä, jotka kasvattavat takatukan, mutta leikkaavat sen pois sen suuremmitta suruitta, joskus jopa ylemmän tahon pakottamana.
Takatukka ei ole minulle vain ex tempore -juttu, vaan sen ajatus on jollain tapaa ikuinen elämänkysymys.

Tulevaisuus

Olen elätellyt toiveita takatukattomuudesta. En ole kuitenkaan vielä päässyt itseni kanssa selvyyteen, olenko valmis takatukattomuuteen. Todennäköisesti leikkaan takatukkani viimeistään astuessani palvelukseen I saapumiserässä 2013.



Kiitos ja heihei.

Kuin kukkaketo niityllä - 2

Sheriffi tarttui samassa Pekkaa olkapäähän ja ravisteli jämäkästi. Pekka tunsi näkökenttänsä sumentuvan ja maailman pirstaloituvan oudosti. Hän vajosi johonki syvälle ja alkoi kuulla ympäriltään kolinaa, suhinaa ja ihmisten puheensorinaa. Hän räpytteli silmiään hetken ja huomasi ihmeekseen olevansa junassa istuen penkillään kovin epämukavassa asennossa. Pekka tajusi heränneensä unesta, koko villin lännen kaupunki oli ollut vain unta. Vielä sekaisena unestaan hän katsoi kuka oli tullut näin ikävästi raastamaan hänet pois kiehtovasta maailmastaan, jossa oli vielä jäljellä vanhoja rautaisia lännenmiehiä ja julmia konnia. Pekka väänsi epämukavasti niskojaan takaviistoon ja havaitsi olkapäätään kouraisseen henkilön lyhyeksi ja punakkakasvoiseksi mieheksi.
Mies sanoi jotakin käsittämätöntä, josta Pekka ei ymmärtänyt mitään, mutta äänensävy oli sellainen, että hän näki parhaaksi nousta seisomaan. Kun mies alkoi välittömästi nostella tavaroitaan ylös hyllylle, tajusi Pekka, että kyseessä oli miehen istumapaikka.
Juna oli täpötäysi, ja ihmisiä näytti istuvan myöskin lattialla junan toisessa päässä. Pekka ravisteli hiukan päätään tajutakseen jotain tilanteesta, hänestä tuntui kuin ei muistaisi yhtään mistä oli tullut ja minne oli menossa, mutta ihmekös tuo, kun oli nukkunut 16 tuntia yhtä soittoa. Tätä tosin Pekka ei vielä sillä hetkellä muistanut. Hänellä oli mielessään akuutimpiakin asioita.
Ensimmäinen tärkeä asia oli löytää matkatavarat, sillä täytyihän hänellä jossakin olla matkatavaroitakin. Hetkisen kelattuaan asioita hän tajusi, että tavarat täytyivät olla ylhäällä matkatavarahyllyllä. Katsahdettuaan sinne tajusi hän, että saadakseen omat matkatavaransa täytyisi juuri omalle paikalleen istuneen punakan miehen nostaa omat tavaransa ensin pois. Pekka nielaisi, mies ei vaikuttanut ollenkaan sympaattiselta, toipa jopa mieleen vanhan työkaverinsa satamassa. Se mies ei ollut kyllä koskaan kuullut ystävänpäivästä.

Opiskelijan säälimättömästä kurjuudesta in English.

Me and Urho Kaleva taking intoxicating beverages.

Alkuun hiukan metatekstiä:

Blogimme kansainvälisen lukijakunnan mieliksi kirjoittakaamme seuraava teksti englanniksi.

Because of our very important readerpeople who live in Bulgaria and other nice countries let's do it together very well and write next text in english and more stuff.

Metatext ends now.

It's very hard to be in high school. I have to say that there is no same kind of school for example in Ameriikka like finnish high school so its not right term to finnish lukio i mean.

As I said what I didn't say that school in general (Ei suomeksi vrt. kenraali) is very hard to be in the world. Long time projects make me so tired what makes me an suicide candidate or something else. Sorry Roger you have nice sideburns.

This text is a joke. And that sentence sounds very funny if it's said in finnish way. So I say that my dad has a farm. It's located in the main point of Finland and other world so it is very important place. My dad has lots of cows and very more animals too. We have a Valtra tractor and it is very powerful because of it's horsepower number.

My text can be long but now I'm going to say that lukio is nice school to be in and there is many nice and funny people there.

Muhammad Gaddafi is a great guy. Likes women very much. Islam religion is good to be alive. Ok.

See you later alligator and don't drink intoxicating liquids especially beer. It is bad habit.

Gotta go bro.

Kuin kukkaketo niityllä

Nyt saattekin aivan uudentyyppistä lukemista ajatusten syvistä syövereistä. Nimittäin kyseessä on uusi menestysromaani Kuin kukkaketo niityllä.

Kuin kukkaketo niityllä

Luku 1 - Aurinko pilvettömällä taivaalla

Pekan silmät kiiluivat innosta, mutta toisaalta myös auringon lähettämien säteiden vaikutuksesta. Hän oli jo pitkään odottanut tätä hetkeä. Sivusilmällään hän huomasi sheriffin astelevan verkkaisella, keinuvalla askelellaan pitkin pääkatua häntä kohden. Aurinko loi tuimaa paistettaan korkealta sheriffin takaa niin, että Pekka joutui osittain varjostamaan silmiään kädellään.

Kun sheriffi oli noin 15 metrin päässä Pekasta, huomasi hän sheriffin kasvoilla niille perin sopimattoman virnistyksen tapaisen. Pekka tiesi sheriffin olevan suorastaan epäinhimillisen ilmeetön ja vakaa henkilö. Sheriffi olikin saanut liikanimen Pahvikasvo jo hyvin nuorena, koska muistutti aivan pahvista leikattua vakavailmeistä miehen kasvokuvaa, jollaista käytettiin Direshoodin koulussa ilmentämään kuollutta miestä.

- Pheka, sinä kelmi, murahti sheriffi.

Murahdus tuli hänen suustansa juuri sillä tavalla kuin voi kuvitellakin tällaisen viiksekkään ja auringon korventaman käppänän sheriffin murahtavan, karheasti ja kovalla äänellä. Pekkaa hieman harmitti, että nämä itsetietoiset amerikkalaiset eivät osanneet lausua hänen nimeään kuten suomen kielen ääntämys sen tarkoitti lausuttavan. Tämä häiritsevä ajatus kuitenkin katosi nopeasti, kun hänen ajatuksensa takertuivat sheriffin lausahdukseen. Hän älysi vasta muutaman sekunnin kuluttua, että sheriffin sanat tulivat tuttavallisina, sheriffin, joka ei koskaan näyttänyt tuttavallisuuttaan vaan säilytti aina muodollisen sheriffin asenteensa kaikkeen. Puhuttiin, että tämä sheriffi puhutteli jopa äitiään muodollisesti, kaikkien kielioppisääntöjen mukaan, ja säilyttäen aina kasvoillaan vakaan perusilmeensä sekä silmissään suorastaan läpitunkevan purevan katseen.

Näin alkaa kirja Kuin kukkaketo niityllä. Jatkoa seuraa myöhemmin.

Paluu

Pahoittelen ikävähköä, yli viikon kestänyttä taukoa blokimme kirjoitusten tuotannossa, mutta tahdon esittää myöskin vakuuttavat selittelyt. Nimittäin voin kaataa viat suurehkossa määrin periaatteessa sinänsä viattomien teknisten aparaattien niskaan. Asiahan on niin, että herrasmieskaartimme, blogimme kirjoittajajoukkion, etten sanoisi jopa -rykelmän, tiedon valtamereen tuotettavan tekstin valmistamiseen tarkoitettu elektrofyysinen laitteisto koki ikävän kolauksen. Tarkoitan tällä nyt nimenomaan laumamme fyysisen omaisuuden sijaintipaikkana sekä sosiaalisen yhteenliittymisen ja valtavoimasuhteiden käsittelypaikkana ynnä yleisen johtoportauden metafyysisenä kokoontumispaikkana pidetyn(rakastetun) alppilalaisen kerrostalokolmiomme, Päämajan, kyseenomaista laitteistoa.

Tapahtumat lähtivät johtumaan näille urille jo tämän kuukauden alun lähitienoilla, kun olin tarkastelemassa mahdollisesti jotakin hyvinkin tärkeää asiaa tiedon valtameressä. Olisiko ollut kyse vaikkapa Helsingin Sanomien politiikkauutisten seuraamisesta, asia ei ole kuitenkaan olennainen. Suorittaessani toimenpidettä räpsäytin silmiäni ja kun ne taas avautuivat kohtasin karun totuuden nähdessäni näyttämislaitteiston näyttävän tällä kertaa tummaa, suorastaan sysimustaa ruutua. Ajattelin välittömästi kyseessä olevan teknisen vian, eikä mieleeni juolahtanukaan, että kyseessä voisi olla mahdollinen neliönmuotoinen erikoisen suuri sokea piste näkökentässäni, mikä ei toki kyseessä ollutkaan. Johtopäätökseni (älä ota tätä kirjaimellisesti, en tarkoita esim. näytön johtoa) oli nopeasti muodostuva siihen malliin, että vika oli nimenomaan kuvannäyttimessä. Tämä tuli myös myöhemmin todistetuksi ja olkoon näin todistettu □

Topias harrastaa ateriointia

Kyseinen tapahtuma siis aiheutti sen kohtalon, että globalisaation välineellistynyt käyttömme rajoittui lähinnä eteläamerikkalaisten banaanien ostamiseen sekä tietolaitteiston käyttämiseen koulutiloissa ynnä muissa avaruudellisissa korvikemuodostumissa. Tietyllä vaikealla tavalla myös omalla apparaatillamme pystyi toimimaan, mutta se vaati teknisiä toimenpiteitä ja oli kovin vaikeaa ja kurjaa. Ja jos joku osaa käynnistää tietokoneen sokeana ja kirjoittaa vielä plokiimme yhä näkemättömänä, niin voin nostaa kuvitteellista päänsuojaamisvaatettani hänelle.

Koska nyt olemme saaneet tiettyä laitteistoa Päämajaamme voimme jatkaa kansalaisten kiusaamista pitkillä ja vaikeaselkoisilla teksteillämme. Tahdon vielä epäilysten hälventämiseksi kertoa sen, että kirjoittamattomuus ei johtunut allekirjoittaneen tänä päivänä huipentuneesta ylenoppinutkirjoitusten aloituksesta. Tahdon siis sanoa, että nyt olen ruotsini ruotinut, ainakin lukiotasoisesti mitattuna olen keskipitkän kakkuni lusinut.

Kävin myös pääkaupungissamme vastikään, näinmuodoin ohimennen sanoen. Täten elämäni ensimmäistä kertaa matkustaessani lentokoneella kyseisen matkustusvälineen tyyppiedustajana toiminut laite suihkusi öljyä, joten se oli täysin kykenemätön kuljettamaan minun arvoistani henkilöä. Tämän seurauksena jouduin kuluttamaan aikaani kolme tuntia lentokentällä ennenkuin pääsin matkaan, kovin epämukavaa.

Nyt kun on taas suuret, suorastaan valtavat mahdollisuudet edessämme kirjoittaa kaikesta mahdollisimman tylsästä ja mitäänsanomattomasta, yritämmekin kirjoittaa juuri sellaista. Ikäviä tekstejä luvassa siis jatkossakin, mainitsisin erityisesti tulevan romaanin, joka saa nähdä päivänvalonsa tässä blogissa. Näitä odotellessa toivotan hyvää jatkoa uskollisille lukijoille, jotka joutuvat kärsimään tekstiemme aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä ja mielen kuivettumisesta.

Vertailutesti Herrasmiehistä: Pate ja Marko

Kirjotetaan sitte kohujuttuja meijän apartmentin asukkaista. Vertailua tyyliin Tekniikan Maailma. Nimet muutettu.

Pate soittaa klarinettia, pianoa, suutaan, kitaraa yms. Lisäksi hän laulaa, ei kuten leivoset, vaan sillä tavalla kuin ihmiset. Myös Marko soittaa kitaraa, suutaan ja puhelimella. Vaikka Pate kenties laulaa enemmän, niin Marko kuitenkin laulaa useammalla eri äänellä kuin Pate, toisinaan jopa eläinten äänillä. Markon kitaransoitto on hyvin intensiivistä. Kitara tosin kuuluu Patelle.

Sekä Pate että Marko omistavat kehittyneen kameran. Pate on kuvannut kauemmin. Marko harrastaa ihmisten lähikuvausta kuin myös ns. epäedustavien kuvien ottamista. Hän harrastaa myös kuvien muokkausta ja erityisesti karvoituksen lisäämistä ihmisten kasvojen tiettyihin osiin.

Pate omistaa vaaleahkot pääkarvat, kun taas Markon vastaavat ovat tummahkot. Nyt siis mahdollisuus valita, vetoaako sinuun enemmän tumma vai vaalea? Molempien kyseinen karvoitus on yli armeijamitan. Markolla nämä hiukset ovat painottuneet peittämään niskaa. Pate käyttää tuotteita hiuksiinsa, Marko taasen teknisiä apuvälineitä.

Marko on taitava piirtäjä ja taiteilija laajemmaltikin, hänen töitään en ole kuullut kenenkään haukkuvan. Pate taasen kirjoittaa markuskajomaisia tekstejä. Hän on myös tunnettu nimikkohuumoristaan.

Pate harrastaa myös lumiurheilua, sekä yhdellä että kahdella laudalla. Marko taasen harrastaa elämän paradoksaalisuuden pohdintaa.

Lopputuloksena vertailussamme oli tasapeli, joten ostaja voi valita omansa mieltymystensä mukaan.

Kohukertomus päättyy - Katso kuvat!

Kuten lupasin, olkaa hyvä.



Riittävä ravinto on elintärkeää



"Ajatukset täyttivät mielen. Niin vain lipui mieleen hämmästyttävät kuvat siitä tietystä... Ja sitten hiihdin koko matkan, jonka tulin hiihtäneeksi sillä kertaa. Sen jälkeen olin väsyneempi kuin lähtiessäni matkaan, vaikkakaan en väsyneempi kuin vielä tunti hiihtämisen jälkeen. Tämän pituinen tuo."

Näihin kryptissävytteisiin sanoihin päättyy tarinani. Nyt lienen kertonut riittävästi elämästäni, on siis aika siirtyä asiasta kukkaruukkuun, ja toisaalta kyllä kesä kuivaa kukat, joita ei kastele.

Yleisön pyynnöstä: seuraamamme blogit. Soini, Kiviniemi, Stubb ja Niinistö. Kaikki ovat miehiä paitsi Kiviniemi. Kaikkien sukunimet alkavat s-kirjaimella paitsi Kiviniemen ja Niinistön. Jokainen heistä on alle 30-vuotias paitsi ei kukaan. Tunnen heidät henkilökohtaisesti, vaikka en todellakaan tunne, en ole koskaan edes nähnyt livenä, enpä juuri muutenkaan.



Naisten päivä oli ja meni



Ulkoisen habituksen perusteella sopivia henkilöitä joulupukiksi olisi lähinnä Soini. Muikistelevaa Niinistöä en pitäisi kovinkaan joulupukkimaisena, nainen joulupukkina ei vain ole mahdollista ja Stubb hymyilee, joulupukki nauraa. En silti haluaisi Soinia joulupukiksi, vaikka hän täyttääkin tietyn ulkoisen kriteerin.

Soini on siitä mielenkiintoinen nimi, että se on myös etunimi, ainakin tietääkseni. Toisaalta Timo on myös joidenkin ihmisten sukunimi, tarkalleen ottaen nykyisenä sukunimenä sitä kantaa Suomessa 61 henkilöä. Niinpä en tiedäkään kumpi näistä nyt onkaan etunimi ja kumpi sukunimi.

Kiviniemi taasen, ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Kivinen niemi, voi olla vaikkapa veneellä vaikea rantautua, jos on kovin kivinen se niemi, ja jos ovat vielä isoja ja teräviä ne kivet. Että on nyt tämäkin vähän erikoista.

Tähän luotamme. Kuvassa piilomainontaa.

Mutta sitten on joku Stubb. Mikä se nyt on? Onko se joku nimi, ei ainakaan suomalainen. Tarkoittaa varmaan tuppea, kai sitten esim. puukon tuppea. Ilmeisesti siis viittaa siihen, että on suvussa ollut kovia miekannielijöitä, jos tupeksi on kerta nimitelty. Tai sitten nimi liittyy jotenkin tuppisuuhun. Sen verran leveä kyllä se suu onkin.

Niinistöstä nyt on puhuttu ihan tarpeeksi muutenkin, niin en jaksa lisätä sitä määrää. Lähinnä tuo nimi tuo mieleen Niiniveen. Vai liekkö tässäkin kyse siitä kirja-kirjasto, niin-niinistö -jutusta.

Siinäpä se pähkinänkuoressa. Mm. tämän takia seuraamme mainittuja blogeja.



Rentoutuminen on osa kokonaisvaltaista suoritusta

Sensaatiotarina jatkuu!

Viime kerralla jäimme kohtaan, jossa olin juuri mahdollisesti liukumalla suksillani, jotka siis olivat valmistetut muovista, mitä en ole vielä kertonutkaan. Tosin voi olla, etten liukunutkaan, vaan kävelin suksillani eteenpäin. Saadaksesi tämän selville lue muutamia rivejä eteenpäin, huikean jännittävä jatkokertomus lomanvietostani jatkuu.

"Juuri sillä hetkellä, joka jo aiemmin on määritelty, olin todellakin liukumassa suksillani vauhtiin, kun yhtäkkiä ei tapahtunutkaan mitään erikoista vaan jatkoin liukuani. Ajatukseni kävivät hetken aikaa räystäspääskysten pesinnässä Suomen kylmissä olosuhteissa, ja lipuivat sitten siihen pesään kuistin ulkoseinällä, jolta pesä kuitenkin jossain vaiheessa hajosi, mutta seinä pysyi ehjänä kuten voi olettaakin, sillä miksipä seinä olisi hajonnut, vaikka lintujen pesä hajosikin. Tuskin ainakaan myötätunnosta.

Aurinko jatkoi yhä paistamistaan, kuten tietääkseni aina tähänkin asti siitä lähtien kun olen syntynyt, mahdollisesti sitä ennenkin. En ajatellut ollenkaan tulevia ruotsin kirjoituksia, jotka todellakin ovat edessä kahden viikon kuluttua, vaan jatkoin matkaani tyynen rauhallisesti kääntäen päätäni hitaasti eri suuntaan kuin hetkeä aikaisemmin. Silloin se tapahtui. Silmäni laajenivat suuriksi ja tunsin yläselkäni jännittyvän samalla tavalla kuin kyynärvarren lihakset jännittyvät silloin, kun niiden kuvittelee olevan yläselän lihaksia.

 Kun katsahdin uudestaan taivaalle vaivihkaan, ikäänkuin salaten, kuin olisin pelännyt jonkun tarkkailevan minua rautiaan hevosen selästä jousipyssy rikkinäisenä olallaan, oli pilvenhattara jo lipunut pois auringon edestä ja hymyilevä pallukka nauroi koko pyöreytensä voimalla minulle aivan kuin olisi vain sedällisesti katsonut nuorempansa kulkua maan kamaralla. Huokaisin hiukan, tavallaan vaatimattoman oloisesti, mutta luultavasti kuitenkin niin äänekkäästi, että jos joku karhu olisi ollut sattumalta siinä vieressä, niin se olisi kuullut huokaukseni.

Ja kuinka ollakkaan, hetkisen kuluttua olin edennyt jo huomattavan pitkälle hiihtoreissullani. Olin jo hiihtänyt talon nurkan ohitse ja edessäni avautui peltoaukea, tai eihän se nyt kirjaimellisesti avautunut vaan enemmänkin kuvainnollisesti. Jälleen ajatukset onnistuivat valtaamaan mieleni syrjäyttäen täysin pois keskittymisen sen hetkiseen tasatyöntöön, minkä seurauksena olin lähellä joutua pisteeseen, jossa olisin melko pienellä todennäköisyydellä menettänyt tasapainoni. Mutta näin ei kuinkaan käynyt, ja voin jo aistia lukijoiden helpotuksen huokauksen, kun tämäkin täpärä tilanne selvisi ilman vakavaa vaaraa.

Millaisia olivat nämä kyseiset ajatukset, jotka olivat lähellä aiheuttaa uhkaavan, mutta kiehtovan vaaratilanteen? Tähän henkeäsalpaavaan tilanteesen kuitenkin jätän teidät lukijat, koittakaa kestää. Jos pelkäätte purevanne kielenne poikki jännityksestä, niin laittakaa puukapula hampaiden väliin."

Nyt voisin jopa sanoa, että jatkuu ensi numerossa, kuten Aku Ankassa on tapana. Valitettavasti en onnistunut tällä kertaa saamaan hampaita kalisuttavaa kuvitusta mukaan, mutta jospas sitten kerralla seuraavalla. Kiitos ja kuulemiin.

PS. Kuka on henkilö, joka on lukenu tätä blogia Hondurasissa? Siitä ansaitsis jo melkeen palkinnon..

Kohupaljastuksia Kursan elämästä

Sosiaalisen paineen alla joudun murtumaan ja kirjoittamaan siitä mistä kansa haluaa lukea. Tai siis kommentoijat ainakin käsittelivät aihetta, niinpä siis kirjoitan itsestä. Itsehän on minua merkitsevä sana, jonka etymologiasta en tarkemmin tiedä. Epäilisin tosin, että se on suomensukuinen sana. Itsellä viitataan yleensä kyseiseen henkilöön, joka tätä ilmausta käyttää. Henkilö voi esimerkiksi kertoa, mitä hän itse tekisi, kun kaksipäinen sarvikuono jahtaisi häntä Kuopion torilla, tai sanoa vaikkapa, että minä itse en kyllä osaisi heittää banaanikärpäsen siipiä perhoshaavilla variksenpesään.

Toisaaltahan itse on sellainen sana, joka voidaan ajatella kovin narsistiseksi, vai oliko se rasistiseksi. Paljon itsestään puhuvaa voidaan sanoa itsekkääksi. Kuulostaa loogiselta. Samoin kuin paljon matematiikasta puhuvaa sanotaan matematiikan opettajaksi, tai ehkäpä jopa matematiikan lehtoriksi. Paljon laista puhuva on lakimies, mikseipä siis itsestä puhuva olisi itsekäs.

Kun tarkastellaan itseään itse-sanaa, huomataan, että siinä on yleensä vain neljä kirjainta. Tosin kerron tämän sillä varauksella, että matematiikanopettajani ovat kertoneet minulle oikeaa tietoa ja se minkä luulen olevan neljä on neljä, ja toisaalta, että äidinkielenopettajieni antama käsitys kirjaimista on oikea. Ehkäpä sittenkin sanassa itse on vain yksi kirjain, mutta minä en vain tiedä sitä.

Lopettaakseni tuon kurjan saivartelun kerron mieltäkääntävän tarinan minusta itsestäni tältä päivältä:

"Laitoin sukset jalkoihini, tai siis tarkoitan, että kiinnitin kenkäni suksiin jalkojeni ollessa kenkien sisällä. Aurinko paistoi kirkkaasti kuten sillä on tapana paistaa pilvettömältä taivaalta, jossa ei ole pilviä. Lumi oli yhtä valkoista kuin se on yleensäkin silloin kun se on niin valkoista kuin nyt oli. Kello oli ajankohtaan nähden juuri sopivan verran, ei liikaa, eikä liian vähän, vaikkakin mikäpäs minä olen sanomaan paljonko kellon pitäisi olla, tai että mikä olisi sopiva lukema kellon viisareille, ne nyt vain sattuivat olemaan siinä asennossa missä olivat, mikä kertoi toki myös paljonko päivästä oli vielä jäljellä.

Vilkaisin rannekelloani, joka ei oikeasti ollut rannekello, koska en omista rannekelloa siitä syystä, että kaikilla käyttämilläni rannekelloilla on ollut omituinen ja epämiellyttävä tapa hajota eli mennä rikki kesken niiden käyttövuosien. Tämä rannekelloni oli siis oikeasti kännykkäni, joka ei liity ranteeseen juuri millään muulla lailla kuin että pitelin sitä kämmenelläni, joka lähtee aika lailla ranteesta kuten voisi ihmisen normaalin anatomian tuntemuksen perusteella olettaakin. Kyseisessä kapineessa oleva kello siis näytti jo aiemmin mainittuja lukemia, joista en lähde tilanpuutteen vuoksi enää enempää kertoilemaan, sillä on jo kiire siirtyä itse asiaan.

Kun vihdoin pääsin liikkeelle, siis en tarkoita tässä mitään ostospaikkaa(vrt. kauppa) vaan tarkoitan sitä, että sain itseni vauhtiin, jonka suuruutta en tullut sillä hetkellä laskeneeksi, eikä se toisaalta olisi minua juuri kiiinnostanutkaan, enkä tosin olisi sitä helposti pystynyt laskemaankaan.

Tässä jännittävässä tarinassani olen siis menossa siinä kohdassa, kun mahdollisesti liu'un suksillani, vaikkakaan et voi vielä sitä tietää, koska en ole sitä kertonut, eteenpäin. Mutta koska tämä tarina on niin jännittävä, että sen lukeminen yhdellä kertaa voisi aiheuttaa unenpuutetta, tarina tulee olemaan jatkokertomus, ja jatkan sitä joko seuraavassa tai jotain sitä seuraavista kirjoituksistani. Siihen asti pidä itsesi jännityksessä, mutta varo, ettet muutu rautakangeksi, sillä ainakin minusta itsestäni olisi kovin ikävää, jos joku yrittäisi vääntää minulla kiveä ylös maasta."

  

Näin tämän proosallisen, mutta tosiasiallisesta tapahtumasta kertovan tilannepätkän jälkeen voin kertoa, että jos lomani on yhtä jännittävä kuin tämä kertomus, niin pakahdun kyllä jännityksestä. Joku voi toki kertoa minulle parempaakin lomanviettotapaa kuin pakahtua jännityksestä?

Kirjoitan lomasta

Asiahan on nyt niin, että minulla henk.koht. kuten useilla muillakin henk.koht. on alkanut lakisääteinen talviloma eli hiihtoloma eli ajatustenjuoksuviikko eli rentoutumisasteennostatusaika eli koeviikon käänteisfunktio. Koeviikon käänteisfunktiona hiihtoloma voi antaa toisaalta sikäli harhaanjohtavan mielikuvan, että koeviikko olisi jotenkin rankka ja työntäyteinen. Asiahan ei näin ole, sillä koeviikko lienee yhtiä helpoimmista ajoista lukiossa. Mutta käänteisfunktiohan muistuttaa useasti alkuperäistä funktiota, joten täten lause on perusteltu, x ∈ R.


Toisekseen lienee asiallista pohdiskella hieman hiihtolomaviikon syvintä olemusta. Vaikka sitä voidaankin luonnehtia sosiaaliskonkreettisen maailmankuvan funktionaalisena täytäntöönpanomahdollisuutena, on sillä myöskin mahdollisuus syvempiin ja painavampiin asiasisältöihin. Katsokaapas, kun silloin on perin mahdollista vajota perinteiseen suomalaiseen melankolian tilaan ja harrastaa pohdiskelua sodasta ja rakkaudesta, jotka ovat usein kovin samankaltaisia. Näistä pohdiskeluista voi sitten rakentaa väitöskirjan, jota saa eläkkeellä ollessaan muistella istuskellen keinutuolissa järvimaiseman näkyessä suuresta, mutta energiatehokkaasta ikkunasta.


Eläkkeellä oleminen kuulostaa muutenkin varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ihmettelenkin, mikseivät opinto-ohjaajat koskaan puhu tästä vaihtoehdosta. Kyse on luultavasti koko Suomen kattavasta salaliitosta, jota johtaa joulupukin tekopartaan pukeutunut radikaali keräkaali. Tästä mystisestä ajatuksesta ihmeentyneenä en voi muuta kuin painua lepuuttamaan ylikierroksilla käyneitä ajatusvälineitäni.


Nauttikaamme lomasta, unohtamatta voisilmää!

Kuluneen kuukauden kotkotukset

Opiskelijayhteisömme korkeakulttuurinen ajatuskaatopaikka eli toisinsanoen meidän kolmen herrasmiehen muodostama blogimme on ollut voimassa kuukauden. Ensimmäinen kirjoitus ilmestyi 1.2. otsikolla Hei kaikki kullannuput! Kirjoitusta seurannut välitön valtava kävijävirta oli selkeä merkki tämän tyyppisen ihmisläheisen ja sympaattisen asiablogin suurelle tarpeelle. Nyt lienee aika pohdiskella asiaa sen vierestä ja takaa.

Tekstisaastetuotantomme linjahan on ollut vaihtelevuudessaan yhtäläisen tasokas ja -ton. Ajatusten heliumpallot ovat saaneet purkautua vapaasti mielikuvituksen ja pohdiskelevuuden taivaalle. Runsaan positiivisen ja negatiivisen, rakentavan ja lyttäävän palautteen ansiosta plokimme taso on pysynyt ymmärrettävän ja täysin käsittämättömän harmaalla ja puuttomalla rajavyöhykkeellä. Näin muun muassa vierailut Korvatunturille ovat tuoneet merkillisen lisänsä teksteihimme.

Täytyy myöntää, että välillä jutut hipovat jo yli omaa käsityskykyäkin ajatuskukkasten kukkiessa kuin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Mutta näin tehokkuuden aikakautena lienee vain positiivista, että kaikkea ei sulata liian nopeasti - tulee vain kovin nopeasti taas nälkä. Kun tekstissä on pureskeltavaa, sitä voi jauhaa pidempään sen kärsimättä vakavista aineellisista vahingoista. En muuten aikonut kirjoittaa näin viisaalta kuulostavaa tekstiä, mutta tämä tuli ihan vahingossa, joten te, hyvät lukijat, saatte äänestää käsillänne, jos teksti vajoaa liian syvälle tylsyyden aaltoihin.

Tylsyyden karkoittaminen lukemalla lokitustamme voi olla mahdollista tietyissä erityistapauksissa, lieneekö tämä totta? Kertokaa, jos vain näin suinkin on, sillä silloin kenties voisi katsoa, että olemme saaneet jopa jotain positiivistakin aikaan. Huumorin poistaminen teksteistämme on vaatinut tiettyä kärsivällistä otetta, mutta mielestäni olemme onnistuneet säilyttämään teksteissämme asiallisen ja vakavan objektiivisen sävyn. Vai mitä sanotte?

Hyvät lukijat, mitä mieltä olette Puolen hehtaarin herrasmiesten ensimmäisen kuukauden sadosta? Onko tekstien turhuus ylenpalttista? Löydätkö kirjoituksistamme eväitä opiskelemattomuuden välissä tapahtuviin laiskottelun hetkiin? Vajoatko myötähäpeän tunteisiin lukiessasi blokimme kirjoituksia? Aiheuttavatko nämä tekstit sinussa vakavaa ahdistuneisuutta ja elämän merkityksettömyyden tunnetta? Vai sytyttävätkö ne kenties sinussa kipinän omiin poikkitaiteellisiin kokeiluihin kuten säilyketölkkiasetelman äänimaailman nauhoittamisesta radiokuunnelmaksi? Saako logimme sinut rakastumaan tekstien kirjoittajiin? Onko tekstien koukeroisehko kieli liikaa suoruuteen tottuneelle ajatusmaailmallesi? Viekö kirjoitusten ajatusmaailmat sinut laukkaamaan mielikuvitusmaailman tummanpunaisille silkkimatoille? Mikä plokissamme saa palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen katsomaan josko uusia tekstejä olisi ilmaantunut? Onko mikään sittenkään varmaa paitsi epävarma?

Voit keksiä itse lisää outoja tai jopa hyviä kysymyksiä. Jos vain suinkin tahdot, saat mielihyvin myös vastata niihin. Muista, että mielipiteesi on tärkeä!

Onko ensimmäinen kuukausi ollut täysosuma?

Ja vielä kiitos tuesta uskollisille lukijoillemme!