Kuin kukkaketo niityllä - 2

Sheriffi tarttui samassa Pekkaa olkapäähän ja ravisteli jämäkästi. Pekka tunsi näkökenttänsä sumentuvan ja maailman pirstaloituvan oudosti. Hän vajosi johonki syvälle ja alkoi kuulla ympäriltään kolinaa, suhinaa ja ihmisten puheensorinaa. Hän räpytteli silmiään hetken ja huomasi ihmeekseen olevansa junassa istuen penkillään kovin epämukavassa asennossa. Pekka tajusi heränneensä unesta, koko villin lännen kaupunki oli ollut vain unta. Vielä sekaisena unestaan hän katsoi kuka oli tullut näin ikävästi raastamaan hänet pois kiehtovasta maailmastaan, jossa oli vielä jäljellä vanhoja rautaisia lännenmiehiä ja julmia konnia. Pekka väänsi epämukavasti niskojaan takaviistoon ja havaitsi olkapäätään kouraisseen henkilön lyhyeksi ja punakkakasvoiseksi mieheksi.
Mies sanoi jotakin käsittämätöntä, josta Pekka ei ymmärtänyt mitään, mutta äänensävy oli sellainen, että hän näki parhaaksi nousta seisomaan. Kun mies alkoi välittömästi nostella tavaroitaan ylös hyllylle, tajusi Pekka, että kyseessä oli miehen istumapaikka.
Juna oli täpötäysi, ja ihmisiä näytti istuvan myöskin lattialla junan toisessa päässä. Pekka ravisteli hiukan päätään tajutakseen jotain tilanteesta, hänestä tuntui kuin ei muistaisi yhtään mistä oli tullut ja minne oli menossa, mutta ihmekös tuo, kun oli nukkunut 16 tuntia yhtä soittoa. Tätä tosin Pekka ei vielä sillä hetkellä muistanut. Hänellä oli mielessään akuutimpiakin asioita.
Ensimmäinen tärkeä asia oli löytää matkatavarat, sillä täytyihän hänellä jossakin olla matkatavaroitakin. Hetkisen kelattuaan asioita hän tajusi, että tavarat täytyivät olla ylhäällä matkatavarahyllyllä. Katsahdettuaan sinne tajusi hän, että saadakseen omat matkatavaransa täytyisi juuri omalle paikalleen istuneen punakan miehen nostaa omat tavaransa ensin pois. Pekka nielaisi, mies ei vaikuttanut ollenkaan sympaattiselta, toipa jopa mieleen vanhan työkaverinsa satamassa. Se mies ei ollut kyllä koskaan kuullut ystävänpäivästä.