Kohupaljastuksia Kursan elämästä

Sosiaalisen paineen alla joudun murtumaan ja kirjoittamaan siitä mistä kansa haluaa lukea. Tai siis kommentoijat ainakin käsittelivät aihetta, niinpä siis kirjoitan itsestä. Itsehän on minua merkitsevä sana, jonka etymologiasta en tarkemmin tiedä. Epäilisin tosin, että se on suomensukuinen sana. Itsellä viitataan yleensä kyseiseen henkilöön, joka tätä ilmausta käyttää. Henkilö voi esimerkiksi kertoa, mitä hän itse tekisi, kun kaksipäinen sarvikuono jahtaisi häntä Kuopion torilla, tai sanoa vaikkapa, että minä itse en kyllä osaisi heittää banaanikärpäsen siipiä perhoshaavilla variksenpesään.

Toisaaltahan itse on sellainen sana, joka voidaan ajatella kovin narsistiseksi, vai oliko se rasistiseksi. Paljon itsestään puhuvaa voidaan sanoa itsekkääksi. Kuulostaa loogiselta. Samoin kuin paljon matematiikasta puhuvaa sanotaan matematiikan opettajaksi, tai ehkäpä jopa matematiikan lehtoriksi. Paljon laista puhuva on lakimies, mikseipä siis itsestä puhuva olisi itsekäs.

Kun tarkastellaan itseään itse-sanaa, huomataan, että siinä on yleensä vain neljä kirjainta. Tosin kerron tämän sillä varauksella, että matematiikanopettajani ovat kertoneet minulle oikeaa tietoa ja se minkä luulen olevan neljä on neljä, ja toisaalta, että äidinkielenopettajieni antama käsitys kirjaimista on oikea. Ehkäpä sittenkin sanassa itse on vain yksi kirjain, mutta minä en vain tiedä sitä.

Lopettaakseni tuon kurjan saivartelun kerron mieltäkääntävän tarinan minusta itsestäni tältä päivältä:

"Laitoin sukset jalkoihini, tai siis tarkoitan, että kiinnitin kenkäni suksiin jalkojeni ollessa kenkien sisällä. Aurinko paistoi kirkkaasti kuten sillä on tapana paistaa pilvettömältä taivaalta, jossa ei ole pilviä. Lumi oli yhtä valkoista kuin se on yleensäkin silloin kun se on niin valkoista kuin nyt oli. Kello oli ajankohtaan nähden juuri sopivan verran, ei liikaa, eikä liian vähän, vaikkakin mikäpäs minä olen sanomaan paljonko kellon pitäisi olla, tai että mikä olisi sopiva lukema kellon viisareille, ne nyt vain sattuivat olemaan siinä asennossa missä olivat, mikä kertoi toki myös paljonko päivästä oli vielä jäljellä.

Vilkaisin rannekelloani, joka ei oikeasti ollut rannekello, koska en omista rannekelloa siitä syystä, että kaikilla käyttämilläni rannekelloilla on ollut omituinen ja epämiellyttävä tapa hajota eli mennä rikki kesken niiden käyttövuosien. Tämä rannekelloni oli siis oikeasti kännykkäni, joka ei liity ranteeseen juuri millään muulla lailla kuin että pitelin sitä kämmenelläni, joka lähtee aika lailla ranteesta kuten voisi ihmisen normaalin anatomian tuntemuksen perusteella olettaakin. Kyseisessä kapineessa oleva kello siis näytti jo aiemmin mainittuja lukemia, joista en lähde tilanpuutteen vuoksi enää enempää kertoilemaan, sillä on jo kiire siirtyä itse asiaan.

Kun vihdoin pääsin liikkeelle, siis en tarkoita tässä mitään ostospaikkaa(vrt. kauppa) vaan tarkoitan sitä, että sain itseni vauhtiin, jonka suuruutta en tullut sillä hetkellä laskeneeksi, eikä se toisaalta olisi minua juuri kiiinnostanutkaan, enkä tosin olisi sitä helposti pystynyt laskemaankaan.

Tässä jännittävässä tarinassani olen siis menossa siinä kohdassa, kun mahdollisesti liu'un suksillani, vaikkakaan et voi vielä sitä tietää, koska en ole sitä kertonut, eteenpäin. Mutta koska tämä tarina on niin jännittävä, että sen lukeminen yhdellä kertaa voisi aiheuttaa unenpuutetta, tarina tulee olemaan jatkokertomus, ja jatkan sitä joko seuraavassa tai jotain sitä seuraavista kirjoituksistani. Siihen asti pidä itsesi jännityksessä, mutta varo, ettet muutu rautakangeksi, sillä ainakin minusta itsestäni olisi kovin ikävää, jos joku yrittäisi vääntää minulla kiveä ylös maasta."

  

Näin tämän proosallisen, mutta tosiasiallisesta tapahtumasta kertovan tilannepätkän jälkeen voin kertoa, että jos lomani on yhtä jännittävä kuin tämä kertomus, niin pakahdun kyllä jännityksestä. Joku voi toki kertoa minulle parempaakin lomanviettotapaa kuin pakahtua jännityksestä?